Artikkelit: -FI

Naramalli Sivaprasad on tunnettu erikoisista tempauksistaan.
Turvallisuusjoukot onnistuivat torjumaan hyökkäyksen Yhdysvaltain ilmatuen avulla.
Iran on uhannut sulkea tärkeän kauppareitin Hormuzinsalmessa.
Vantaalla aletaan selvittää mahdollisuuksia vegaaniruoan tarjoamiseen päiväkodissa.
Rowan Atkinsonin mielestä Johnsonin burkakommentit olivat hauskoja.
Soininvaaran mukaan korjausliike kustantaisi vain 100 miljoonaa euroa.
Isis-K-järjestö on kärsinyt kovia tappiota Pohjois-Afganistanissa USA:n operaatioiden ja Talibanin hyökkäysten seurauksena.
Oluidenkin myynti tippui kolmanneksella viime vuodesta.
Turkin liiran arvo on laskenut jopa 14 prosenttia.
Väitteiden mukaan hakkerit voivat halutessaan muokata äänestäjien rekisteritietoja.
Ennen kuin selvä riippuvuus on syntynyt, omaa alkoholinkäyttöään voi vähentää juomapäiväkirjalla.
Niinistö tapaa Venäjän presidentin 22. elokuuta Sotshissa.
Idea tulee kansan lonkerolle keksimästä lempinimestä eli betonista.
Timo Soinin abortinvastainen kirjoitus ei samassa hallituksessa istuvien ministerin mukaan vastaa Suomen kantaa.
Koska asuntokaupoissa on kiinni paljon rahaa, on ostajan hyvä tuntea oikeutensa, erityisesti kun kyseessä on uuden asunnon kauppa.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta kävi keskustelun myös Ranskan presidentin interventioaloitteesta.
Myös turisteja voidaan pidättää Arabiemiraateissa, jossa alkoholin nauttiminen on laitonta.
Esimerkiksi 25 kilometrin nopeusylitys tyhjällä moottoritiellä yöaikaan voi asiantuntijan mielestä jäädä rankaisematta uuden tieliikennelain myötä.
Ulkoministeri iloitsee blogikirjoituksessaan Argentiinan senaatin päätöksestä olla laillistamatta aborttia.
Adolf Hitlerin viiksien sensuroiminen herätti keskustelun nykytilanteen järkevyydestä.
Korea-arvoinen loikkari kiistää Pohjois-Korean väitteet ja sanoo työskentelevänsä edelleen tutkijana Etelä-Koreassa.
Poliisi tavoitti keski-ikäisen miehen tapahtumapaikan läheltä Haukiputaalla.
Ulkomaille rekisteröidyt venäläisyritykset voivat uuden lain mukaan siirtää toimintansa perustettaville erityishallintoalueille.
Villabaten mafia koki kovan taloudellisen iskun.
Myrskyt ovat katkaisseet sähköt kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta.
Uudet tilaukset ja tuotanto kasvoivat kesäkuussa teollisuusyrityksissä.
Varapuhemiehen mielestä veronkevennysvarat pitäisi suunnata pienituloisempien tulojen ja peruspalvelujen kohentamiseen.
Autoilijan kameraan osui viime viikon torstaina erittäin matalalla lentänyt helikopteri.
Ihmisen mieli on itsenäinen ja vapaa. Näin on uskottu. Näyttää siltä, että tilanne ei ole ihan noin yksiselitteinen.
Sinisten mukaan hallituksen on budjettiriihessä varmistettava pieni- ja keskituloisille kunnon ansiotuloverotuksen alennus.
Pimennys näkyy parhaiten pohjoisessa, jossa Auringosta peittyy lähes kolmasosa.
Hallitukselta vaaditaan Suomen kilpailukykyä parantavia toimia.
Valtiovarainministerin mukaan maatalouden vaikea tilanne on hyvin tiedossa.
SDP:n lisäksi keskustan kannatus on noussut selvästi.
Venäjä pyrki sekä Georgian että Ukrainan sodassa estämään naapuriensa lähentymisen puolustusliitto Naton kanssa.
Varapresidentti ilmoitti puolustushaaran perustamisesta lisää yksityiskohtia.
Kansanedustaja toivoo, että "suojatietörttöilijät" pidetään kurissa.
Suomessa luku on hieman EU:n keskiarvoa korkeampi.
Valtiovarainministerin budjettiehdotus saa kiitoksia esimerkiksi työllisyyden parantamisesta.
Palvelualojen työnantajat Palta kannustaa hallitusta edelleen löytämään tulevassa budjettiriihessä keinoja työpaikkojen ja työvoiman kohtaannon parantamiseksi.