Tampereen Sdp:n kuntavaikuttaja Atanas Aleksovski on tuomittu luottamusaseman väärinkäytöstä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Tapaus liittyy Aleksovskin toimintaan kohtuuhintaisia asuntoja ikäihmisille rakentavan Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana. Ilta-Sanomien mukaan Aleksovski oli esittänyt säätiön hallitukselle vuonna 2016 vuokratun tontin myyntiä, vaikka sopimusehdoissa oli määritelty 1,8 miljoonan euron sakko rakentamattoman tontin luovuttamisesta.
Atanas Aleksovskin todettiin harhauttaneen säätiön hallitusta väittämällä, että vuokraoikeuden myyntiin oli kaupungin lupa. Vaikka Tampereen kaupunki päätti olla perimättä sopimussakkoa kesällä 2017, soviteltiin summa kohun seurauksena käräjäoikeudessa 775 000 euron suuruiseksi.
Aleksovski on toiminut Tampereella sosialidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana. Hänellä on myös paikkoja monien yritysten ja yhteisöjen hallintoelimissä. Hän on luopunut oikeustapauksen vuoksi osasta luottamustehtävistään.
IS:n mukaan tapaus on herättänyt keskustelua kaksoismandaateista eli tilanteista, joissa samat henkilöt toimivat samanaikaisesti yhteisöjen johtopaikoilla sekä niitä valvovissa elimissä.





