Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan suomalaiset eivät ole innokkaita keskittämään kesälomakautta elokuulle. Vain kuusi prosenttia kyselyn vastaajista on sitä mieltä, että Suomessa lomat pitäisi keskittää elokuulle.
Kuitenkin 37 prosenttia toivoo, että lomia siirrettäisiin hieman myöhemmäksi. Samoin 37 prosenttia haluaa pitää loma-ajat ennallaan.
Viidennes vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.
Elinkeinoministeriön keväällä teettämän selvityksen mukaan koululaisten kesäloman siirtäminen kaksi viikkoa myöhemmäksi olisi Suomelle taloudellisesti kannattavaa.
”Eurooppalaisten lomakausi on elokuussa, joten saisimme sieltä lisää turisteja, kun elokuun loppupuolellakin olisi vielä palvelutarjontaa. Nykyään elokuun puolenvälin jälkeen monet kesähotellit, ravintolat ja muut palvelut sulkeutuvat tai supistavat aukioloaikojaan”, sanoo elinkeinoministeriön matkailuasiantuntija Sanna Kyyrä HS:lle.
Myös kotimaanmatkailu vilkastuisi hänen mukaansa.
”Heinäkuu on nyt todella täynnä tarjontaa. Lapsiperheet lomailevat suurimmaksi osaksi silloin, ja siksi monet muut saattavat jättää palveluja käyttämättä. Kun lomakausi jatkuisi vielä elokuun, kysyntä tasaantuisi.”
Kyyrä sanoo, että elinkeinoministeriön selvitys tarkastelee lomia vain matkailuelinkeinon näkökulmasta.
”Tarvitaan laajaa keskustelua, koska kesälomien siirrolla olisi vaikutuksia koko yhteiskunnassa.”
Kantar TNS toteutti kyselyn Helsingin Sanomien toimeksiannosta internetpaneelissa 20.–27.6.2018. Haastateltavia oli 1 001, ja he edustavat 15–74-vuotiaita suomalaisia, ahvenanmaalaiset pois lukien. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.