Euroopan unioni on onnistunut monissa energiapolitiikan tavoitteissaan. Energiatehokkuus on parantunut, uusiutuvan energian osuus kasvanut ja päästöt vähentyneet. Kaksi viimeksi mainittua jopa tavoiteltua nopeammassa tahdissa. Vuonna 2020 saavutettiin merkkipaalu kun uusiutuvat ohittivat ensimmäistä kertaa fossiiliset unionin tärkeimpänä energianlähteenä.
Sen sijaan energiaunionin tavoitteeksi asetetussa tuontiriippuvuuden vähentämisessä ei ole onnistuttu. Päinvastoin. Vaikka Ukrainan kriisin käynnistyttyä tässä lähdettiin pontevasti liikkeille, suunta ei ole vakuuttanut. Vuonna 2020 energian tuonti EU-alueelle nousi jopa korkeimmalle tasolle 30 vuoteen, yli 60 prosenttiin. Tämä on iso epäonnistuminen ja näkyy tällä hetkellä myös rajusti kohonneina energian hintoina. Euroopan unioni on aivan liian riippuvainen fossiilisesta tuontienergiasta, erityisesti Venäjän maakaasusta. Kylmän talven keskellä tämä tarjoaa Venäjälle erittäin vahvan vääntövoiman, jota se ei kaihda tarvittaessa käyttää. Sekä energiapolitiikan että geopolitiikan näkökulmasta Nord Stream 2 -kaasuputki on historiallinen virheinvestointi, joka vain pahentaa riippuvuutta Venäjän kaasusta.
Samaan aikaan kun Euroopan unionin teollisuuspolitiikassa peräänkuulutetaan nyt kaikilla rintamilla entistä enemmän strategista autonomiaa, resilienssiä ja huoltovarmuutta, energiapolitiikan perusta on jäänyt tässä hoitamatta. EU-maat ovat sinänsä aivan oikein vähentäneet omia fossiilisia energialähteitään ja luopuneet erityisesti kivihiilestä, mutta eivät ole kyenneet riittävästi korvaamaan sitä uusilla vähäpäästöisillä vaihtoehdoilla. Siksi on jouduttu lisäämään fossiilisten tuontia.
Vasta nyt EU-maat alkavat havahtua siihen tosiasiaan, että ilman tuntuvia lisäinvestointeja ydinvoimaan niiden on erittäin vaikea lisätä sähkön käyttöä esimerkiksi lämmityksessä, teollisuudessa ja liikenteessä, ja siten toteuttaa ilmastotavoitteitaan. Moni maa on perumassa päätöksiään ydinvoimaloiden sulkemisesta ja muun muassa Alankomaiden uusi hallitus päätti juuri tehdä täyskäännöksen ja rakentaa myös kaksi uutta ydinvoimalaa. Vaikka Alankomaista monesti on hyvinkin ympäristötietoinen kuva, se on erittäin riippuvainen fossiilisesta energiasta ja kuuluu uusiutuvan energian alle 10 prosentin osuudellaan aivan EU:n pahnanpohjimmaisiin.
Myös EU-komissio myöntyi pitkän väännön jälkeen lisäämään ydinvoiman, joskin tulkinnanvaraisin ehdoin, mukaan kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän eli taksonomian piiriin. Tämä on aivan välttämätöntä. On laskettu että vuoden 2030 ilmastotavoitteisiin pääseminen vaatii nyt vuosittain EU-alueella 350 miljardia euroa enemmän investointeja kuin edellisellä vuosikymmenellä. Tässä energiapaletissa myös ydinvoiman on oltava vahvasti mukana. Pelkästään tuulivoima tai aurinkoenergia ei riitä turvaamaan yhteiskuntien toimintakykyä. On myös hyvä huomata, että tällä hetkellä Euroopan unionin uusiutuvasta energiasta 60 prosenttia tulee biomassasta. Senkään käyttöä ei siis pitäisi nyt kovasti lainsäädännöllä rajoittaa, tai seurauksena on taas lisääntyvä riippuvuus fossiilisista.
Akuuttiin energiahintojen nousuun lisäinvestoinnit eivät tuo nopeaa helpotusta. Pitkällä tähtäimellä Euroopan oman vähäpäästöisen energiantuotannon lisääminen: investoinnit uusiutuvaan energiaan, ydinvoimaan, hyviin siirtoyhteyksiin ja energian varastointiin ovat kuitenkin tärkeimmät keinot rakentaa kestävää energiamallia.
Nyt jokaisen jäsenmaan on pyrittävä parhaansa mukaan paikallisin keinoin lievittämään hintakriisin tuomia vaikeuksia. Useimmat EU-maat ovat viime viikkoina suunnanneet erilaisia kohdennettuja tukia kotitalouksille, yrityksille taikka maatalouteen muun muassa alentamalla energiaveroja, tarjoamalla etuseteleitä tai suoraa rahallista apua kaasulaskuihin.
Myös Suomessa erityisesti sähkön ja polttoaineiden hinta on noussut rajusti. Kokoomus on esittänyt tähän tilanteeseen oman kahdeksan kohdan korjaussarjansa. Kevään koittaessa hintojen odotetaan tasoittuvan, mutta uusi talvi on pian edessä. Siksi varautuminen on saatava kuntoon nyt. Eurooppa ei saa jatkossa olla enää näin riippuvainen tuontienergiasta. Suomessa Olkiluoto 3:n käyttöönotto parantaa tilannetta sähköntuotannon osalta olennaisesti, mutta koko Euroopan mittakaavassa ratkaisuja haetaan vielä pitkään.
