Zyskowicz vastasi Pekosen matalapalkkatyöhaasteeseen

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz vastasi vasemmistoliiton varapuheenjohtajan Aino-Kaisa Pekosen hänelle esittämään haasteeseen matalapalkkatyöllä elämisestä.

Pekonen arvosteli Tampereen puoluekokouksen puheessaan Zyskowiczia, joka on puolustanut matalapalkkatöiden lisäämistä eduskunnassa.

– On erittäin epäuskottavaa, että 35 vuotta eduskunnan lihapatojen äärellä viihtynyt herra puhuu matalapalkkatyön autuudesta, Pekonen uhosi, ja kehotti Zyskowiczia kokeilemaan elämää 500 euron kuukausipalkalla.

Zyskowicz vastasi Ilta-Sanomille, ettei köyhyydessä eläminen ole hänelle lainkaan vieras asia.

– Mitä tulee henkilökohtaisiin kokemuksiin köyhyydestä, niin minulla on niitä paljon enemmän ja paljon syvemmästä köyhyydestä kuin Aino-Kaisa Pekosella koskaan, hän sanoi.

Zyskowicz kertoi asuneensa lapsuudessaan nelihenkisen perheen kanssa vuokrayksiössä Helsingin Lapinlahdenkadulla.

– Isäni oli ajoittain töissä satamassa ahtaajana, mutta perheen toimeentulo ja elintaso oli todella niukka. Siinä mielessä Pekosen on ihan turha antaa ymmärtää, että kun olen ollut pitkään eduskunnassa, niin en tietäisi mitään pienituloisuudesta tai köyhyydestä, Zyskowicz näpäytti.

Kommenttejaan matalapalkkatöistä Zyskowicz puolusti sanomalla, että on parempi tienata edes osa tuloistaan työllä kuin olla kokonaan työttömänä.

– Minun mielestäni on parempi, että esimerkiksi Suomen työmarkkinoille tuleva nuori tai maahanmuuttaja on töissä pienellä palkalla, ja saa palkan päälle sosiaaliturvaa, kuin että hän on kokonaan työtön ja saa saman toimentulon, Zyskowicz selittää.

Mainos