Verkkouutiset

Zyskowicz pelkää IS:ssa uutta suomettumiskautta – ”älymystö rupeaa toppuuttelemaan Venäjä-kritiikkiä”

Kansanedustaja Ben Zyskowicz pelkää hyvien suhteiden huolenpidon nimissä syntyvää uutta suomettumiskautta, jos Suomi jää yksin Venäjän kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen Ben Zyskowicz sanoo Ilta-Sanomissa uskovansa, että jos Venäjä jatkaa politiikkansa koventamista ja militarisoimista, seuraa Suomeen kohdistuvaa venäläisen intressin vaikutuspyrkimyksen vahvistamista.

– Mikäli jäämme yksin Venäjän kanssa, pelkään, että tulemme näkemään uuden suomettumiskauden eli tilanteen, jossa suomalaiset poliitikot, suomalainen media, niin sanottu älymystö ja tutkijat rupeavat toppuuttelemaan Venäjä-kritiikkiä ja sanovat, että täytyy pitää parempaa huolta hyvistä kahdenkeskisistä suhteista, Ben Zyskowicz toteaa.

Zyskowicz toivoo, että Suomi olisi Naton jäsen kymmenessä vuodessa.

– Ennen kaikkea jäsenyys olisi ehkäisemässä mahdollista Suomeen kohdistuvaa sotilaallista kiristystä ja painostusta. Aivan samalla tavalla vaikkapa Baltian maiden ja Puolan asemat suhteessa Venäjään ovat paljon turvatumpia, kuin jos ne eivät olisi jäsenmaita, Ben Zyskowicz sanoo.

– Viimeistään Ukrainan tapahtumat ovat osoittaneet, että meillä on itäisenä naapurina arvaamaton, suurvalta-aikoja haikaileva, rajoja väkivalloin muuttava, diktatuurisesti johdettu valtio. Kukaan meistä ei tiedä, mitä Venäjän tekee viiden, kymmenen, 15 vuoden kuluttua.

Suomettuminen (finnlandisierung) on Wikipedian määritelmän mukaan ”voimakkaamman valtion vaikutusvaltaa heikomman naapurimaan asioihin”. Sanakirjan mukaan se tarkoittaa ”taipua (Suomen tavoin) myötäilemään Neuvostoliiton politiikkaa itsemääräämisoikeudesta tinkien”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)