YTHS: Kehysriihi supistaa opiskelijoiden terveydenhuollon palveluja

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöltä (YTHS) leikattiin valtion kehysriihessä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä 4,1 miljoonan toiminta-avustus. YTHS:n mukaan leikkaus tarkoittaa toteutuessaan terveydenhuollon palvelujen merkittävää supistumista.

Säätiön vuokrakustannuksiin tarkoitettu avustus leikkaantuu joko kokonaan vuonna 2015 tai kahdessa jaksossa 2015–2016. Mahdollisuudesta jaksottamiseen säätiössä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Pelkästään 4,1 miljoonan euron leikkaus tekisi noin kymmenen prosentin loven YTHS:n budjettiin. Koska Kelan rahoitusosuus säätiön koko budjetista ei kuitenkaan saa lain mukaan ylittää 63 prosenttia, leikkauksen vaatima sopeuttamistarve on YTHS:n mukaan huomattavasti 4,1 miljoonaa euroa suurempi.

YTHS sanoo ryhtyvänsä heti arvioimaan ja ideoimaan uusia toimintakäytäntöjä, jotta rahoituksen supistumisen kokonaisuuden haitat opiskelijoille ja henkilöstölle kyettäisiin minimoimaan.

YTHS:n hallitus on myös käynnistänyt säätiön rahoittajien kanssa rahoitusosuuksien nostamiseen liittyvät neuvottelut. Tavoitteena on linjata viimeistään toukokuussa se taso, jolle YTHS:n rahoittajien rahoitusosuudet on mahdollista nostaa. YTHS:ää rahoittavat Kelan ja OKM:n lisäksi opiskelijat ja korkeakoulujen oppilaitosten sijaintipaikkakunnat.

Mainos