”Yt-lain hengessä käydyt neuvottelut usein pelkkää utopiaa”

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n Satakunnan alueryhmä on erityisen huolestunut siitä, miten yhteistoimintaneuvottelut kunnissa hoidetaan.

JHL muistuttaa, että kunnallisen yt-lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa ja turvata henkilöstön vaikutusmahdollisuudet.

– Tänä päivänä myös Satakunnan kunnissa ja kuntayhteisöissä käydään yt-neuvotteluja, joiden lopputuloksena on jopa irtisanomisia, alueryhmä sanoo.

Alueryhmän mukaan kuntalaisten, kuntapäättäjien sekä työnantajan on kuitenkin huomioitava, että jokainen irtisanominen tai työnteon keskeyttäminen lomautuksen keinoin aiheuttaa palveluiden heikennystä kuntalaisille tarkoitettuun palveluketjuun.

JHL:n Satakunnan alueryhmä on erityisen huolestunut siitä, miten yhteistoimintaneuvottelut kunnissa hoidetaan.

– Työnantajan ja esimiesten tietämys yhteistoimintaneuvottelun asiapiiriin kuuluvista asioista ja neuvottelumenettelystä on lähes olematon. Tämä asia on korjattava viipymättä, alueryhmä sanoo tiedotteessaan.

Mikäli neuvotteluja ei käydä kunnallisen yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla, on työntekijä oikeutettu saamaan hyvityksen.

– Työnantajan leväperäisyys ja hällä väliä -tyyli aiheuttaa kustannusten lisäksi pitkälle tulevaisuuteen kantautuvan luottamuspulan.

Mainos