Yritysten odotukset yhtä synkeitä kuin aikaisemmin

Yritysten luottamus on yhä vaisua, ja varsinkin teollisuuden suhdannekuva on Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan vaatimaton.

Yritysten luottamus talouteen ei Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan vieläkään vahvistunut.

– Suhdanteiden yleiskuvassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Lähikuukausien kehitys on vaatimatonta erityisesti teollisuudessa, kertoo EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila järjestönsä tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisuuden luottamus vahvistui tammikuussa hiukan, mutta heikko suhdannevaihe jatkuu. Tuotantomäärien kasvun arvioidaan EK:n kyselyssä jäävän lähikuukausina hitaaksi, ja tilauskanta on selvästi alle tavanomaisen. Valmiiden tuotteiden varastot ovat normaalia suuremmat.

Suomen teollisuuden luottamus oli joulukuussa tehdyn mittauksen mukaan EU-maiden kolmanneksi matalin Luxemburgin ja Kreikan jälkeen.

Rakentamisen luottamus notkahti tammikuussa, mutta luottamus on ollut kasvussa viimeisen vuoden ajan. Tilauskantaa kuvataan nyt jonkin verran tavanomaista heikommaksi. Suomen rakentamisen luottamusindikaattori oli joulukuussa EU-maiden keskitasoa vahvempi.

Palveluyritysten luottamus vahvistui aavistuksen tammikuussa, mutta vielä ollaan pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella. Palveluyritykset arvioivat yleisen suhdannekuvansa pysyneen lähestulkoon ennallaan viime kuukausina. Myynti on jatkanut loivaa kasvuaan, ja lähikuukausille enteillään hieman vahvempia kasvulukuja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen palveluyritysten luottamus oli joulukuussa jonkin verran heikompaa kuin EU-maissa keskimäärin.

Vähittäiskaupan luottamus parani tammikuussa, mutta myynnin määrä laski yhä loivasti. Myyntiodotuksetkin lähikuukausille ovat yhä heikot, vaikka myynnin ei enää ennusteta laskevan yhtä yleisesti kuin viime syksynä. Varastojen taso on pysynyt tavanomaisena.

Suomen vähittäiskaupan luottamus oli joulukuussa EU-maiden heikointa.

Mainos