Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan suomalaisyritysten suhdannenäkymät ovat jatkaneet heikentymistään samalla, kun yleinen talouskehitys on osoittanut rauhoittumisen merkkejä.
Tammikuun suhdannebarometrissa yritykset arvioivat nykyisen tilanteensa keskimääräistä vahvemmaksi, mutta odotukset ovat heikentyneet.
Yritysten tuotanto ja myynti lisääntyivät kyselyn mukaan loppuvuodesta. Heikommin kehittyneessä rakentamisessakin kasvu vahvistui muiden alojen rinnalle. Myös henkilöstön määrä jatkoi kasvuaan kaikilla päätoimialoilla.
Vuodenvaihteen tienoilla suhdanneodotukset kuitenkin heikentyivät teollisuudessa ja palvelualoilla. Rakentamisen suhdannenäkymät helpottivat hieman vuoden loppua kohden, mutta pysyivät EK:n mukaan yhä vaatimattomina.
Tuotannon ja myynnin odotetaan kasvavan alkuvuonna maltillisesti kaikilla päätoimialoilla. Tilauskanta painui teollisuudessa tavanomaiselle tasolle. Rakentamisessa tilauskanta nousi yli keskimääräisen tason.
Henkilöstöodotukset ovat yleensä myönteiset paitsi teollisuudessa, jossa henkilöstön määrän ei ennakoida enää kasvavan.
Teollisuuden tuotantokapasiteetti on yhä varsin hyvin hyödynnettynä. Tammikuussa 86 prosenttia yrityksistä arvioi kapasiteetin olevan kokonaan käytössä, kun lokakuussa näin kertoi 88 prosenttia.
Rekrytointivaikeudet ovat EK:n mukaan yhä huomattava ongelma useimmilla toimialoilla, mutta tilanne on helpottanut aavistuksen syksystä. Vastaajista 27 prosenttia kertoi ammattityövoiman saatavuuden olevan kasvun esteenä. Vaikein tilanne oli rakentamisessa.
Myös kysyntä on yritysten mukaan heikentynyt. Kannattavuuden odotetaan kohoavan vähän, lukuun ottamatta rakentamista, jossa se heikentyisi hieman.
Tiedusteluun vastasi 1 184 yritystä, joilla on Suomessa yli 250 000 työntekijää.
Suhdannenäkymien saldolukuja
Teollisuuden suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa -11, kun se lokakuussa oli -4.
Rakentamisen saldoluku oli tammikuussa -19, kun se lokakuussa oli -33.
Palveluyritysten saldoluku oli tammikuussa -5, kun se lokakuussa oli lokakuussa +3.
Saldoluku on positiivista kehitystä kuvanneiden osuus vähennettynä negatiivista kehitystä kuvanneiden osuudella. Jos esimerkiksi 30 prosenttia on vastannut tuotantonsa kasvaneen, 50 prosenttia pysyneen ennallaan ja 20 prosenttia vähentyneen, saldoluku on 30 – 20 eli +10.