Yritysten luottamus enteilee viennin vetoa mutta ”riskejä näkyy pinnan alla”

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yritysten luottamus parantui joulukuussa ja teollisuudessa saavutettiin jo pitkän ajan keskiarvo.

EK:n johtava ekonomisti Penna Urrilan mukaan kaikkien päätoimialojen luottamusindikaattorit kohentuivat joulukuussa edelliskuuhun verrattuina.

– Eniten vahvistui rakentamisen luottamus, joka nousi seitsemän pistettä marraskuuhun verrattuna, Urrila kertoo EK:n tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisuudessa luottamus vahvistui jo pitkän ajan keskiarvoon. Teollisuusyrityksistä 78 prosenttia ilmoitti kapasiteettinsa olevan täysin käytössä.

Rakentamisen luottamus parani eniten joulukuussa, ja tilauskannan kuvataan olevan lähellä normaalia. Luottamus on tällä hetkellä jonkin verran tavanomaista vahvempaa.

Myös palvelujen luottamus vahvistui joulukuussa, ja palveluyrityksen kuvaavat suhdannetilanteensa parantuneen loivasti. Luottamus on nyt vähän yli pitkäaikaisen keskiarvonsa.

Poimintoja videosisällöistämme

Vähittäiskaupan luottamus koheni myös hieman joulukuussa, vaikka myynnin määrän kerrottiin aavistuksen laskeneen. Luottamus on nyt vähän alle pitkäaikaisen keskiarvonsa.

Danske Bankin ekonomistien Pasi Kuoppamäen ja Henna Mikkosen mukaan teollisuusyritysten luottamuksen nousu enteilee vientiteollisuuden näkymien asteittaisesta paranemisesta.

– Suomen taloudella on siis eväät aiempaa laaja-alaisempaan elpymiseen, he arvioivat pankin tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Danske Bankin ekonomistit odottavat Suomen talouden kasvavan 1,3 prosenttia ensi vuonna. Kasvun painopiste siirtyy yksityisestä kulutuksesta vientiin ja investointeihin.

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus ei kuitenkaan ennusta viennin vetoon erityisen vahvaa käännettä. Hän muistuttaa, että viennin vetoa ennakoiva teollisuuden luottamus nousi vaivoin plussalle ja pysyi pitkän aikavälin normaalilla tasolla.

– Kokonaisuutena talousnäkymät kirkastuivat hieman, mutta nousuvauhti pysyy varovaisena ja riskejä näkyy pinnan alla, Brotherus arvioi Hypon tiedotteessa.

Mainos