Yrityskaupat kasvattivat ulkomaisia suoria sijoituksia Suomeen

Ulkomaiset suorat sijoitukset Suomeen kasvoivat Tilastokeskuksen mukaan selvästi viime vuonna.

Suoria sijoituksia Suomeen tehtiin viime vuonna nettomääräisesti 13 miljardia euroa, kertoo Tilastokeskus.

Suomeen suuntautuneiden suorien sijoitusten arvo oli viime vuoden lopussa 77,3 miljardia euroa, kun edellisen vuoden lopussa sijoitusten arvo oli 63,2 miljardia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomesta kuitenkin sijoitetaan enemmän ulkomaille kuin ulkomailta Suomeen. Ulkomaille suuntautuvien sijoitusten arvo oli viime vuonna 96,6 miljardia euroa.

Sijoitusten kasvu johtui yrityskaupoista

Suorien sijoitusten voimakas kasvu viime vuonna johtui Tilastokeskuksen mukaan erityisesti yrityskaupoista, joissa merkittäviä suomalaisessa omistuksessa olleita yrityksiä siirtyi joko kokonaan tai osittain ulkomaalaisomistukseen.

Myös monikansallisten konsernien sisäiset lainajärjestelyt kasvattivat Suomeen suuntautuvia suoria sijoituksia.

Sijoitukset tulevat Suomeen pääosin EU:n alueelta, jonka yhteenlaskettu osuus sijoituskannasta oli viime vuonna 92 prosenttia.

Euromaiden osuus kasvoi 31 prosentista 38 prosenttiin, mikä johtui Tilastokeskuksen mukaan pääosin Luxemburgista ja Alankomaista tulleiden sijoitusten voimakkaasta kasvusta.

Mainos