Yritykset varautuvat aiempaa enemmän toimitusketjujen häiriöihin

Selvityksen mukaan yritykset kokevat toimintaympäristön muuttuneen vaikeammin ennakoitavaksi.
Logistiikka-alalla korostuu huoli osaavan henkilöstön saatavuudesta. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Logistiikka-alalla korostuu huoli osaavan henkilöstön saatavuudesta. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Yritykset kokevat toimitusketjuihin liittyvät riskit kasvaneiksi verrattuna vuoteen 2022. Resilienssi koetaan kuitenkin siitä huolimatta hyväksi.

Asia ilmenee Huoltovarmuuskeskuksen selvityksestä. Raportti tarkastelee Suomen logistista toimintaympäristöä ja erityisesti yritysten toimitusketjujen resilienssiä.

Yritysten mukaan erityisesti kysynnän vaikea ennakoitavuus, poliittiset riskit ja sääntelyn muutokset aiheuttavat aiempaa enemmän haittaa toimitusketjujen hallinnalle. Lisäksi logistiikka-alalla korostuu huoli osaavan henkilöstön saatavuudesta.

– Yritysten toimintaympäristö on muuttunut vaikeammin ennakoitavaksi, ja toimitusketjujen häiriöihin varaudutaan aiempaa enemmän. Riskit näkyvät arjessa esimerkiksi kustannusten hallinnan ja toimitusvarmuuden haasteina. Kansainvälisen toimintaympäristön lisääntynyt epävarmuus sekä geopoliittisten jännitteiden vaikutus heijastuu kyselyn tuloksissa poliittisiin riskeihin ja sääntelyn muutoksiin, Turun yliopiston logistiikan professori Lauri Ojala sanoo tiedotteessa.

Vaikka toimitusketjuihin kohdistuneiden häiriöiden ja niiden vaikutusten on koettu kasvaneen, niiden taso on Ojalan mukaan yhä maltillinen. Valtaosa koetuista riskeistä sijoittuu viisiportaisella asteikolla keskitason alapuolelle.

Poimintoja videosisällöistämme

Yritysten arviot toimintaedellytyksistään vaihtelevat alueittain. Yritykset ovat tyytyväisimpiä Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla, kun taas heikoimmat arviot annettiin Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Karjalassa.

Liikenneinfrastruktuurin kunto arvioidaan koko maassa paremmaksi kuin vuonna 2022. Alueelliset erot näyttävät kuitenkin kasvavan.

– Vaikka liikenneinfrastruktuurin yleisen kunnon koetaan hieman parantuneen, erot alueiden välillä ovat merkittäviä, ja ne ovat kasvussa. Tämä vaikuttaa suoraan yritysten toimintaedellytyksiin ja toimitusketjujen sujuvuuteen eri puolilla Suomea. Huoltovarmuus perustuu olemassa olevaan liikennejärjestelmään ja infrastruktuuriin. Tämän vuoksi perusväyläpidon rahoituksen riittävä taso tulisi turvata, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen johtava varautumisasiantuntija Katriina Viljanen.

Logistiikkakustannusten kasvussa on nähtävissä logistiikan merkityksen vahvistuminen yritysten kustannusrakenteessa.

Teollisuuden ja kaupan logistiikkakustannukset olivat vuonna 2025 keskimäärin 14,4 prosenttia liikevaihdosta. Vuonna 2022 vastaava luku oli noin 13,5 prosenttia.

Selvityksen aineisto kerättiin kyselyllä, johon vastasi lähes 900 suomalaista teollisuuden, kaupan ja logistiikka-alan yritystä marraskuun 2025 ja tammikuun 2026 välisenä aikana.

Mainos