Yritykset eivät odota merkittävää käännettä parempaan

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yritysten suhdannenäkymät seuraavalle puolelle vuodelle ovat edelleen varovaiset.

Suomalaisyritysten suhdannenäkymät seuraavalle puolelle vuodelle ovat EK:n mukaan edelleen varovaiset, eikä merkittävää käännettä parempaan ennusteta.

EK:n huhtikuisen suhdannebarometrin mukaan teollisuusyritysten tämänhetkinen tilanne on keskimääräistä heikompi. Tuotannon ennustetaan kasvavan vain vaivalloisesti seuraavan puolen vuoden aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisuuden tilauskanta on pienestä parantumisesta huolimatta alle tavanomaisen. Henkilöstön määrän arvioidaan supistuvan edelleen loivasti. Kannattavuuden odotetaan kuitenkin kohenevan aavistuksen.

Rakentamisen suhdanteet ovat sen sijaan kohentuneet alkuvuoden aikana jonkin verran, ja yrityksen kuvaavat nykyistä tilannetta keskimääräiseksi. Myös odotukset ovat muita toimialoja valoisammat, ja rakennusalan yrityksissä ennustetaan suhdanteiden vahvistuvan jonkin verran kesän ja syksyn aikana.

Palveluyritysten suhdannetilanne on yleisesti alle normaalin. Myynnin kasvu jatkuu, mutta hitaana. Henkilöstön määrään ei ennusteta suuria muutoksia, ja kannattavuuden uskotaan pysyvän nykytasollaan.

Vaisu kysyntä on EK:n mukaan selvästi merkittävin toiminnan este. Kysyntää kuvasi vaimeaksi 27 prosenttia teollisuusyrityksistä, 46 prosenttia rakennusalasta ja 40 prosenttia palvelualojen vastaajista.

Rekrytointivaikeudet ovat yleisimpiä rakentamisessa, missä vaikeuksista kertoi 29 prosenttia yrityksistä. Palvelualoilla rekrytointivaikeuksia oli 12 prosentilla yrityksistä ja teollisuudessa vain 5 prosentilla.

Rahoitusvaikeudet olivat EK:n mukaa varsin lieviä. Ne koettiin ongelmaksi vain 3–5 prosentissa päätoimialojen yrityksistä.

”Investoinnit saatava liikkeelle”

Poimintoja videosisällöistämme

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen arvioi tiistaina, hallituksen ripustautuminen yhteiskunta- tai kilpailukykysopimukseen ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan lainsäädännöllisiä toimia.

– Odotamme edelleen valtion toimia yritysten toimintaympäristön kuntoon laittamiseksi, liikennekaari oli ilon pilkahdus, Turunen totesi tiedotteessaan.

Yritysten investoinnit ovat Teknologiateollisuus ry:n mielestä kehittyneet Suomessa huolestuttavan heikosti vuoden 2008 jälkeen, ja Suomi on jäänyt selvästi jälkeen muiden tärkeiden kilpailijamaiden kehityksestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Investointeja on saatava liikkeelle. Se on välttämätöntä, jotta Suomeen syntyy kasvua ja työpaikkoja, Turunen painotti.

Lue myös:

Teknologiateollisuuden liikevaihto on vähentynyt eikä kasvua näkyvissä

Mainos