Yrittäjien työtulo keskimäärin 23 900 euroa, liian pienellä työtulolla sosiaaliturva jää heikoksi

Ilmarisessa vakuutettujen yrittäjien keskimääräinen työtulo on 23 900 euroa, mikä on 300 euroa viimevuotista vähemmän.

Yrittäjän ilmoittama työtulo vaikuttaa paitsi kertyvän eläkkeen määrään myös muuhun sosiaaliturvaan. Jos tulon arvioi liian alhaiseksi, sairauspäiväraha jää pieneksi eikä ansiosidonnaista työttömyysturvaa kerry ollenkaan.

Keskimääräisellä 23 900 euron vuosityötulolla eli noin 1 990 euron kuukausitulolla YEL-maksun suuruudeksi muodostuu noin 480 euroa kuukaudessa. Tästä kertyy 40 vuoden työuran jälkeen vanhuuseläkettä noin 1 135 euroa kuukaudessa.

– YEL-työtulon korottaminen vasta vanhempana juuri ennen eläkkeelle jäämistä ei nosta kertynyttä eläkettä merkittävästi. Eläkeuudistuksen jälkeen niin sanottu superkarttuma eli viimeisten vuosien suurempi eläkekertymä poistuu, ja jatkossa eläkettä kertyy myös vanhemmassa iässä 1,5 prosenttia. Siksi on tärkeää, että yrittäjän YEL-työtulo on alusta alkaen oikealla tasolla, sanoo YEL-asiantuntija Mari Sorvali Ilmarisesta.

Tänä vuonna YEL-työtulon alaraja on 7 645,25 euroa ja yläraja 173 625 euroa. YEL-työtulo on summa, jonka yrittäjä voisi maksaa palkkana yhden vuoden aikana jollekulle samaa työtä tekevälle.

Ilmarisella on yli 60 000 yrittäjäasiakasta. Yrittäjien ilmoittama keskimääräinen työtulo on viime vuodesta laskenut noin 300 eurolla. Yrittäjistä yli 7 000 on määritellyt YEL-työtulonsa vain minimiin.

– Jos yrittäjä sairastuu, Kela laskee päivärahan keskimääräisen vuotuisen työtulon perusteella. Minimityötulolla sairauspäiväraha jää 18 euroon päivässä. Tällöin yrittäjällä ei myöskään ole oikeutta työttömyysturvaan, Sorvali muistuttaa.

Työttömyysturvan päivärahan kerryttämiseksi vuosityötulon on oltava vähintään 12 564 euroa vuonna 2017.

Päätoimiselle yrittäjälle suositellaan työtulon asettamista vähintään 20 000–30 000 euroon. Sillä varmistaa itselleen kohtuullisen eläke- ja sosiaaliturvan. YEL-vakuutuksen myötä yrittäjällä on myös työkyvyttömyyden uhatessa oikeus ammatilliseen kuntoutukseen tai jos yrittäjä menehtyy, voi hänen perheensä saada perhe-eläkettä tai leskeneläkettä.

Mainos