Yrittäjien puheenjohtaja: Työsuhteen koeaika vaikka vuoden mittaiseksi

Suomen Yrittäjien puheenjohtajan mukaan koeajan pidentämisellä ja määräaikaisuuksien lisäämisellä parannettaisiin yritysten työllistämismahdollisuuksia.

Työ- ja elinkeinoministeriön ehdotus työsuhteessa sovellettavan koeajan pidentämisestä nykyisestä neljästä kuukaudesta kuuteen kuukauteen on hyvä. Näin arvioi Suomen Yrittäjien tuore puheenjohtaja Jyrki Mäkynen.

– Minun mielestäni koeaika voisi olla vaikka pidempi. Jotkut poliitikot ovat ehdottaneet, että ensimmäisen työntekijän kohdalla koeaika voisi olla vuoden mittainen, Jyrki Mäkynen sanoo Verkkouutisille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Työ- ja elinkeinoministeriö ehdotti marraskuussa työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) johdolla työsuhteessa sovellettavaa koeaikaa pidennettäväksi kuuteen kuukauteen nykyisestä neljästä kuukaudesta. Tavoitteena on, että yritysten kynnys palkata uusia työntekijöitä näin madaltuisi.

– Koeajan pidentämisessä on kyse siitä, että yksityisellä sektorilla koeaikaa pidennettäisiin sille tasolle, mikä se on tällä hetkellä julkisella sektorilla. Julkisen sektorin koeaika on tällä hetkellä kuusi kuukautta.

Mäkynen korostaa, että suomalaiset pk-yritykset pitävät kynnystä palkata ihmisiä tällä hetkellä monista syistä johtuen korkeana.

– Meillä on kohtuullisen kilpailukykyiset irtisanomisehdot kilpailijamaiden tasolla silloin, kun puhutaan tuotannollisista tai taloudellisista tekijöistä. Mutta meidän järjestelmämme on käsittämättömän tiukka yksilöperusteisten irtisanomisehtojen kohdalla.

– Kun pienissä yrityksissä tehdään rekrytointi ja myöhemmin syystä tai toisesta todetaan, ettei työntekijän panos vastaa odotuksia, on irtisanominen kovin hankalaa. Lainsäädäntö lähestulkoon estää sen. Kun pienessä yrityksessä väärä rekrytointi voi kaataa koko yrityksen, ei ole ollenkaan ihmeellistä, että kynnys palkkaamiseen on korkea.

Mäkysen mukaan vaaditaan painavia syitä, jotta henkilöstä pääsee irti.

– Työnantaja on tällä hetkellä lähestulkoon aina käräjäoikeudessa, jos irtisanomisen perusteena käytetään jotain muuta kuin tuotannollista tai taloudellista tekijää.

Hänen mielestään koeaika auttaa oikeanlaisten ihmisten löytämisessä eri organisaatioihin.

– Kaikki toimet, jotka laskevat kynnystä etenkin pienissä yrityksissä uusien työntekijöiden palkkaamiseksi, ovat hyviä.

– Koeajan pidentämisessä on kyse myös siitä, että etenkin pienessä yrityksessä jokainen rekrytointi on iso investointi. Jos koeaika on pidempi, silloin on aikaa katsoa, riittääkö töitä ja toimiiko kyseisen työntekijän ja organisaation yhteistyö ennen vakinaistamista.

”Akava osoittaa rohkeutta”

Poimintoja videosisällöistämme

Korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esitti sunnuntaina, että pitkäaikaistyöttömän voisi palkata pätkätyöhön perustelematta työn määräaikaisuutta. Nyt perusteluksi vaaditaan esimerkiksi sijaisuus.

Mäkynen pitää myös Akavan avusta hyvänä. Hän muistuttaa, että määräaikaisuuden perusteluvaatimus on suhteellisen uusi asia.

– Minun mielestäni Akava osoittaa rohkeutta ja aitoa halua tehdä jotain sen eteen, että ihmiset saavat töitä. Minä ymmärrän sen. Akateemisesti koulutettujen työttömyys on kasvanut.

– Menepä kysymään akateemisesti koulutetulta vuoden työttömänä olleelta juristilta tai ekonomilta, ottaako hän määräaikaisen työn vastaan, vaikka työn määräaikaisuudelle ei olisi erityisiä syitä – uskon vastauksen olevan myöntävä.

Mäkysen mukaan sekä koeajan pidentämisellä että määräaikaisuuksien lisäämisellä parannettaisiin merkittävästi yritysten työllistämismahdollisuuksia taloudellisesti heikkona aikana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Minä uskon sata prosenttisesti siihen, että näillä toimilla saataisiin varmasti luotua merkittävä määrä uusia työpaikkoja varsinkin yksityiselle sektorille.

Suomen Yrittäjät ovat tehneet jäsenkuntansa pienille yrityksille erilaisia työn kysyntään liittyviä kyselyitä.

– Vastausten mukaan on olemassa suuri määrä sellaista työn kysyntää, joka näillä työn tekemisen ehdoilla ei tule koskaan täyttymään.

Mainos