Yrittäjien mielestä velkaantumista pitää taittaa väkevämmin

Mikael Pentikäisen mukaan hallitukselta puuttuu uskottava suunnitelma julkisen talouden tasapainottamiseksi.

Suomen Yrittäjien mielestä valtiovarainministeriön budjettiesityksessä alijäämä on edelleen huolestuttavan suuri, vaikka talous kasvaa vahvasti.

– Velkaantumista pitäisi taittaa väkevämmin. Puuttuu uskottava suunnitelma julkisen talouden tasapainottamiseksi. Jatkuva velkaantuminen syö tulevan talouskasvun edellytyksiä. Tarvitaan rakenneuudistuksia, toteaa toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tiedotteessa.

Yrittäjien mielestä olennaista on vahvistaa työllisyyttä.

– Se edellyttää työttömyysturvan lyhentämistä ja vahvempaa porrastusta, maltillisia palkkaratkaisuja ja sellaisia sopimisen malleja, jotka antavat tuntuvasti tilaa yrityskohtaisille ratkaisuille. Yritysten palkanmaksukyky on hyvin erilaista jopa samojen toimialojen sisällä, Pentikäinen muistuttaa.

Yrittäjät esittää, että hallitus keventäisi palkkapaineita alentamalla maltillisesti ansiotuloverotusta. Vähintään on tehtävä asteikkoihin ansiotason nousun mukainen indeksitarkistus.
– Sosiaalivakuutusmaksuja ei pidä nostaa. Se leikkaisi niin työn tarjontaa kuin kysyntää. Se olisi väärä liike tässä suhdannetilanteessa. Jos työmarkkinajärjestöt tätä esittävät, hallituksen ei pitäisi hyväksyä esitystä, Pentikäinen sanoo.

Maahanmuuttoa ja työllisyystoimia

Yrittäjät kannustaa hallitusta edistämään työperäistä maahanmuuttoa luopumalla saatavuusharkinnasta, nopeuttamalla ja joustavoittamalla oleskelulupaprosesseja sekä uudistamalla kielikoulutusta ja tukemalla työnantajia antamaan koulutusta kielissä.

– Nuorten työllistymistä voi helpottaa uudistamalla esimerkiksi oppisopimusjärjestelmää ja oppisopimusajan palkkausta, kasvattamalla opintotukirajoja ja laajentamalla liikkumisavustusta, esittää johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen.

VM:n ehdotus kotitalousvähennyksen laajentamisesta kotitaloustyöhön on Yrittäjien mielestä perusteltu. Se pitää toteuttaa tavalla, joka mahdollistaa laajennuksen läpi maan.

Poimintoja videosisällöistämme

Kuismasen mukaan ennustettavuus tuo investointeja.

– Investointeja hallitus edistää parhaiten vakaalla talouspolitiikalla, ennustettavalla ja työhön ja yrittämiseen kannustavalla verotuksella sekä tukemalla tutkimusta ja tuotekehitystä. Esimerkiksi tutkimusta ja tuotekehitystä tukeva verokannustin on perusteltu, Kuismanen sanoo.

– Välttämättömät ilmastoinvestoinnit jäävät tekemättä, jos yrityksillä ei ole varaa investoida. Siksi on tärkeää mahdollistaa yritysten menestys ja tuloskunto.

Yrittäjät muistuttaa myös tieverkon merkitystä.

– Pitää hoitaa määrätietoisesti tieverkon korjausvelkaa. Erityisesti alempi tieverkko on osin luokattomassa kunnossa, Kuismanen sanoo.

 

Mainos