Yrittäjien Jyrki Mäkynen: Yritykset joutuvat poliittisen lakon maksajiksi

Suomen Yrittäjien mukaan työrauhasääntelyä pitää uudistaa.

– Lakko-oikeus kuuluu vapaaseen yhteiskuntaan. Mutta miksi yrittäjien ja yritysten pitää kärsiä siitä, kun mieltä osoitetaan poliittisessa lakossa maan hallitusta vastaan, kysyy Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen ja vaatii työrauhasääntelyn uudistusta.

Yrittäjäjärjestön mukaan on arvokasta, että Suomessa voi vapaasti ja turvallisesti ilmaista mielipiteensä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tänään järjestettävien poliittisten lakkojen kustannukset maksavat kuitenkin yritykset ja niiden työntekijät sekä asiakkaat, ei maan hallitus, jota kohtaan mieltä osoitetaan, Mäkynen huomauttaa tiedotteessaan.

Perjantaina 2.2. osoitetaan mieltä vuoden alussa voimaan tullutta työttömien aktiivimallia vastaan.

– Aktiivimallissa on ongelmia, mutta tämän poliittisen lakon ulkopuolisiin aiheuttamat kustannukset ovat täysin kohtuuttomat. Pidän ammattiyhdistysliikkeen toimintaa vastuuttomana, Mäkynen toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Mäkynen muistuttaa, että työntekijöillä on normaalit demokraattiset oikeudet ilmaista poliittiset mielipiteensä työajan ulkopuolella.

– Kannattaa muistaa, mihin uudet työpaikat Suomessa on jo yli kymmenen vuoden ajan luotu: pieniin ja keskisuuriin yrityksiin! Nyt juuri nämä yritykset joutuvat vaikeaan tilanteeseen, jos työntekijät eivät tule tai liikennevälineiden lakkojen vuoksi pääse töihin palvelemaan asiakkaita. Se ei paranna yritysten tilannetta ja auta tarjoamaan lisää työtä, Mäkynen muistuttaa.

Suomen Yrittäjien mukaan työrauhasääntelyä pitää uudistaa. Nykyinen säätely on peräisin 1940- ja 1960-luvuilta. Parasta olisi uudistaa työrauhasääntelyä osana laajempaa työmarkkinareformia, jota tarvitaan työllisyysasteen nostamiseksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tarvitaan sääntely, joka rajoittaa poliittisia työtaisteluja ja suhteettomia tukilakkoja. Lisäksi on korotettava laittomien lakkojen sanktioita, Mäkynen ehdottaa.

– Poliittisen lakon osapuoleksi ilman omaa syytään joutuneella työnantajalla tulee myös olla mahdollisuus saada korvausta kärsimistään vahingoista, hän lisää.

Uudistus on kirjattava seuraavaan hallitusohjelmaan.

Mainos