Yrittäjien Järventaus: Ylipitkiä maksuaikoja on suitsittava

Kohtuuttoman pitkät maksuajat ovat Suomessa tuore ilmiö, joka aiheuttaa pienille ja keskisuurille yrityksille vakavia ongelmia, jotka uhkaavat yritysten toimintamahdollisuuksia, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.

Jussi Järventaus kiitteleekin oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) halua selvittää keinoja, jolla voitaisiin estää yritysten välisten maksuaikojen pidentyminen.

Pk-yritysbarometrin mukaan merkittävä osa pk-yrityksistä on joutunut hyväksymään peräti yli 60 päivän maksuaikoja. Pitkät maksuajat aiheuttavat uusia rahoitustarpeita ja siten kansantalouteen uusia kustannuksia.

– Pankkirahoituksen ehtojen kiristyessä pienen yrityksen on usein vaikea, ellei mahdotonta saada tilapäistä rahoitusta. Tällaisessa tapauksessa yrityksessä olevat työpaikat ovat uhattuna, Järventaus huomauttaa.

Tilanne on hänen mukaansa niin vakava, että oikeusministeriön selvityksen tilanteen korjaamiseksi toivotaan valmistuvan nopeasti.

– On vaikea nähdä muuta keinoa kuin eduskunnan äskettäin ehdottama lainmuutos, jolla säädettäisiin pakottavasti enimmillään 30 päivän maksuajasta, Järventaus sanoo.

Hän huomauttaa, että ylipitkät maksuajat ovat myös yksi syy verovelkojen syntymiseen.

Lue myös: ”Yritysten välisten maksuaikojen pidentyminen estettävä”

Mainos