– Olemme Euroopan maista vajonneet jälkipäähän, ja kasvunäkymät ovat heikot. Tarvitsisimme isoja rakenteellisia muutoksia. Nyt jo tehdyt päätökset ovat liittyneet lähinnä julkisen talouden tasapainottamiseen, mutta tarve olisi myös työmarkkinoiden uudistukseen ja verotuksen kehittämiseen, Jussi Järventaus sanoo.
Hän uskoo, että yksi kesäkuun neuvotteluiden keskustelunaiheista on lisäelvytys.
– Meidän peruskantamme on se, että julkisen talouden sopeutuksesta tulee pitää kiinni, mutta lisäelvytyksellä ei saada velkaantumista kuriin, toteaa Järventaus.
Yrittäjäjärjestö painottaa minihallitusneuvottelijoille elinkeinoharjoittajien ja henkilöyhtiöiden verotuksen kannustavuutta.
– Jos puhutaan elvytyksestä, niin siihen kulutettavaa rahaa kannattaa harkita käytettäväksi myös näin. Se on noin 120 miljoonan euron panostus, joka kohdistuu noin 120 000 yrittäjään. Näkemyksemme onkin, että näin laajaan joukkoon kohdentuvana sillä olisi tulevaisuuden uskoa vahvistava vaikutus. Sitä kautta uskomme, että sen myönteiset kasvuvaikutukset tulisivat olemaan hyviä, Järventaus sanoo.