Yrittäjät veivät viestinsä eduskuntaan – sopiminen, verotus ja sääntely kärjessä

Mahdollisuus sopia työehdoista työpaikalla, kannustava verotus ja tolkkua sääntelyyn. Siinä yleisimmät yrittäjien viestit, joita Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen luovutti perjantaina eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Suomen Yrittäjät avasi kaksi viikkoa sitten osoitteessa www.yrittäjänääni.fi -kampanjan, jolla kerätään yrittäjien viestejä päättäjille. Viestejä on kertynyt jo yli 400, ja kampanja jatkuu edelleen.

Lähes 40 prosenttia vastaajista piti tärkeimpänä asiana verotuksen saamista kannustavaksi niin, että yrittäjät voisivat kasvattaa firmojaan, luoda työpaikkoja ja investoida.

– Myös vaatimus sääntelyn järkeistämisestä ja tarve paikalliseen sopimiseen korostuivat, kertoo Jyrki Mäkynen.

Hän muistuttaa, että jo yli kymmenen vuoden ajan uudet työpaikat ovat Suomessa syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

– Onneksi aika laajasti jo ymmärretään, että Suomi tarvitsee yrittäjiä, jotta taantumasta noustaan. Teot kuitenkin puuttuvat vielä, Mäkynen sanoo ja toivoo, että yrittäjien viesteillä olisi myös vaikutusta.

Mainos