– Näin sekä julkinen että yksityinen sektori voisivat tuottaa palveluita ja terve kilpailu toimisi. Toimivan kilpailun kautta ihmiset saavat parempia palveluita ja verovaroja käytetään tehokkaammin, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoi Kunnallisalan Kehittämissäätiön Sotesoppaa, sivistyssalaattia & kuntakeittoa -seminaarissa Helsingissä keskiviikkona.
– Nyt tehtävillä päätöksillä eduskunnan täytyy ohjata muodostamaan Suomeen sellainen sote-palveluiden rakenne, jolla tuottavuutta parannetaan ratkaisevasti, Kujala sanoi.
– Jotta tähän päästään, palvelut pitää tuottaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, oli kyseessä sitten yksityinen tai julkinen tuottaja.
Kujala muistutti, että yksityisellä sosiaali- ja terveyspalvelualalla, erityisesti sosiaalipalveluiden sektorilla, toimii paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Niissä työskentelee 60 000 ihmistä, eri puolilla Suomea.
Kujala muistutti myös vääristä mielikuvista väitetyssä ”yksityistämisbuumista”.
– Mielikuva on väärä: vain noin 11 prosenttia palveluista on muun kuin kuntasektorin tuottamaa.