Verkkouutiset

Työntekijöiden rajaaminen ulkopuolelle on epäkohta koronatodistuksen toimivuudelle, toteaa Suomen Yrittäjät. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Yrittäjät perää hallitukselta koronapassin laajentamista

Suomen Yrittäjät on huolissaan heikkenevästä koronatilanteesta ja sen myötä lisääntyvistä rajoituksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hallituksen pitää valmistella nopeasti tukitoimia, laajentaa koronapassin käyttöä ja lisätä tuntuvasti rokotuksia, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Hänen mukaansa monen yrityksen tilanne on yhä kriittinen.

– Rajoitusten lisääntyminen vaikeuttaa monen yrityksen tilannetta. Vaikka talouden yleiskuva on parantunut, 40 prosentilla yrityksiä liikevaihto on yhä alle koronakriisiä edeltävän tason. Uusia tukitoimia saatetaan tarvita nopeasti. Hallituksen pitää toimia ajoissa eikä antaa kriisin syventyä, Pentikäinen edellyttää.

– On erittäin olennaista saada nostettua rokotekattavuutta. Siihen tarvitaan sekä koronapassin käytön lisäämistä että paljon enemmän rokotepisteitä, myös yksityiselle puolelle, hän jatkaa.

Yrittäjät esittää hallitukselle muun muassa kustannustuki VI:n valmistelua, yrittäjän työmarkkinatuen jatkamista, joustoja veronmaksuun, koronapassin käytön laajentamista, koronapassin tarkistamista työntekijöiltä sekä rokotuspisteiden lisäämistä ja saamista myös yksityiselle puolelle.

Yrittäjäjärjestön mielestä koronatodistuksen kansallista sääntelyä pitäisi muuttaa siten, että yritykset voivat ottaa koronatodistuksen käyttöön omassa toiminnassaan rajoituksista riippumatta ja siten edistää terveysturvallisuutta.

Sääntelyyn voi tehdä tarpeellisia rajauksia niistä välttämättömistä palveluista, joissa koronatodistusta ei saisi vaatia kuten terveyspalvelut, apteekkipalvelut ja päivittäistavarakauppa.

Niin ikään yrittäjien mielestä koronatodistusten tarkastaminen työntekijöiltä pitäisi olla mahdollista.

– Työntekijöiden rajaaminen ulkopuolelle on epäkohta koronatodistuksen toimivuudelle. Koronatodistuksen käyttöä työpaikoilla pitää selvittää laajemmin ja arvioida, voiko työnantaja vaatia todistusta, jos siihen on työntekijöiden ja asiakkaiden terveysturvallisuuteen liittyvä perusteltu syy.

Yrittäjät katsoo, että rokotuspisteitä tarvitaan satoja lisää, ja niiden pitää sijaita siellä, missä ihmiset ovat, eli kauppakeskuksissa, rautatie- ja metroasemilla ja lentokentillä. Rokotuspisteiden pitää olla auki ilta-aikaan.

– Yksityisillä yrityksillä on merkittävä määrä rokotuspisteitä ympäri maata ja tuhansia terveydenhuollon ammattilaisia, joiden resurssit pitää ottaa käyttöön, Yrittäjät vaatii.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)