Yrittäjät: Lomarahan lakisääteisyydestä uusia kustannuksia pienyrityksille

Hallituksen päätös tehdä lomarahasta lakisääteinen ja leikata sitä 30 prosentilla tuo uusia kustannuksia järjestäytymättömille pienyrittäjille, kun lomarahaoikeus ulotetaan 225 000 työntekijälle, toteaa Suomen Yrittäjät.

Suomen Yrittäjien mukaan tehokkain ja tarkoituksenmukaisin keino kilpailukyvyn parantamiseksi olisi lisätä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi illansuussa, että hallitus päätti korvata aiemmin ilmoitetun sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkauksen pienentämällä lomarahaa 30 prosentilla. Lisäksi pääministeri ilmoitti, että aiemmin esitetty säädösten pakottavuus on määräaikainen, kolme vuotta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tällä hetkellä velvollisuus maksaa lomarahoja perustuu yksinomaan työehtosopimuksiin. Jotta niitä voidaan leikata, niistä pitää tehdä lakisääteisiä.

Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan työehtosopimusten ulkopuolella työskentelee yksityisellä sektorilla noin 225 000 palkansaajaa, joille lomarahaoikeutta uutena palkkaeränä nyt esitetään, vaikka monen palkansaajan osalta nykyinen lomarahaoikeuden puuttuminen on otettu huomioon kokonaispalkkauksessa.

Lomarahan ulottaminen aloille, joilla velvoitetta ei ole aiemmin ollut, merkitsee näille yrityksille huomattavia lisäkustannuksia, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus.

– Tällaisia palkanmuodostusta entisestään jäykistäviä lakiin perustuvia velvoitteita tulisi välttää. Tehokkaimmin hallituksen asettamat tavoitteet täyttyisivät, kun paikallisen sopimisen mahdollisuuksia päinvastoin laajennettaisiin merkittävästi. Hallituksen esittämä toimenpidekokonaisuus kuitenkin parantaisi kilpailukykyä koko talouden tasolla, Järventaus toteaa.

Hänen mielestään selkeintä olisi lisätä sopimusvapautta kauttaaltaan, jolloin työehtoja ja kustannuksia voitaisiin yhteistyössä säätää siellä, missä talouden ylä- ja alamäet kohdataan.

– Paikallisen sopimisen lisääminen hyödyttäisi sekä työntekijöitä että työnantajia. Hallitusohjelman paikallisen sopimisen lisäämistä koskevan kirjauksen toteuttaminen on nyt entistäkin tärkeämpää, Järventaus sanoo.

Mainos