– Meidän kannattaa tehdä kaikki voitava yritystemme ja suomalaisen työn kilpailukyvyn parantamiseksi. Työelämän kehittämisessä emme ole muista riippuvaisia – se on kokonaan omissa käsissämme, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoi keskiviikkona Jyväskylässä järjestetyssä Hyvää työtä ja tulosta! -seminaarissa.
Hän huomautti, että varsinkin pienten yritysten menestykselle on ensisijaista, että työilmapiiri on kunnossa. Valtaosassa pienistä työpaikoista se onkin.
– Tarve uudistua ja ammattitaidon ylläpitäminen edellyttävät jatkuvaa vuoropuhelua kaikilla työpaikoilla. Kannustamme yrittäjiä ja työntekijöitä edelleen kehittämään työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä yrityksissä, SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola (vas.) sanoi.
Hänen mukaansa hyvät käytännön esimerkit kertovat suoraan, että työelämän laadun parantuminen näkyy myös yrityksen kannattavuuden nousuna.
– Kun työntekijät ovat tyytyväisiä työhönsä, se parantaa koko työyhteisön toimintaa. Työ on tuottavampaa ja sairauspoissaolot vähenevät. Tämä kaikki näkyy yrityksen tuloksessa, yrittäjät ja SAK muistuttavat.
Suomen Yrittäjien ja SAK:n seminaarisarja jatkuu keväällä. Se on osa Työelämä 2020 -hanketta, jonka tavoitteena on tehdä Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 mennessä.