Yrittäjä TE:lle: Ravintoloiden parhaat myyntitunnit häviävät

Kiristyneet rajoitukset tuntuvat selvästi.
Ihmisiä terassilla Helsingissä. LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Ihmisiä terassilla Helsingissä. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Vantaalla ravintola Wanda’s kitcheniä ja Pub Waskenia yhtiökumppaninsa kanssa pyörittävä Tomi Puikkonen kertoo uusien ravintolarajoitusten olevan ravintoloille ongelmallisia.

– Rajoitukset tuntuvat selvästi. Baareilta viedään viikon ylivoimaisesti parhaat myyntitunnit pois, Puikkonen sanoo Talouselämälle.

Uudet leviämisvaiheen rajoitukset tulivat voimaan sunnuntaina 8. elokuuta pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Leviämisvaiheen alueilla ravintoloiden aukioloaikoja pienennettiin kahdella tunnilla. Ravintolat menevät nyt valtioneuvoston päätöksellä kiinni kello 23 ja anniskelu päättyy kello 22.

Puikkonen harmittelee käytössä olevien toimenpiteiden rajoittuneisuutta.

– Hallituksen ajatus tuntuu olevan, että kaikki liittyy ravintoloihin, hän sanoo

Puikkosen mukaan yrittäjälle on kaikkein tärkeintä näkymä tulevasta.

– Se, että näkymä tulevasta yltää vuoden ajan nenän kärkeen, on todella raskasta. Minun on vaikea ymmärtää, miksi toimia tehdään niin lyhytnäköisesti ja jälkijunassa

Mainos