Yrittäjä raivostui SDP:n Timo Harakalle: En hyväksy, että kuolemani jälkeenkin olet haaskalla

Onnibusin perustaja sanoo, ettei koe itseään vapaamatkustajaksi.

– Sitä en hyväksy, että kuolemani jälkeen olet haaskalla. Sitä, että et tyydy siihen, että elämäni aikana olen maksanut reilun osuuteni yhteiseen kassaan. Osuuden, joka onnekkuuteni ja ahkeruuteni ansiosta on moninkertainen keskivertoon nähden. Haluat, että kuolemani jälkeen sille ei anneta mitään arvoa, että olen eläessäni kantanut moninkertaisen korren kekoon. Ensin työntekijänä ja sittemmin yrittäjänä. Haluat vielä post mortem käyttää minua hyväksesi. Onnibusin perustaja ja entinen toimitusjohtaja Pekka Möttö toteaa.

Möttö on julkaissut Facebookissa runsaasti huomiota saaneen kirjoituksen perintöverotuksesta. Teksti on suunnattu SDP:n kansanedustajalle Timo Harakalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Möttö toteaa Harakan menneen nyt ”liian pitkälle”. Päivityksessä on jaettu tästä löytyvä Uuden Suomen juttu. Siinä Harakka kutsuu hallituksen kaavailemasta perintö- ja lahjaveron alennuksesta hyötyviä ”vapaamatkustajiksi”. Verojen alentaminen on hänestä ”hävytöntä”.

– Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että minun pitäisi jättää perinnöstäni kohtuuton osa verottajalle? Kerronpa sinulle suurituloisesta vapaamatkustajasta. Itse olen suurituloinen, mutta en koe koskaan olleeni vapaamatkustaja, Pekka Möttö toteaa.

Hän kertoo, kuinka joutui tekemään 28-vuotiaana kahta työtä elättääkseen neljän lapsen perheensä, jota äiti hoiti kotona. Möttö ajoi päivät bussia ja pesi niitä yöt. Hän kuvaa aikaa äärimmäisen haastavaksi.

– Et voi sitä ymmärtää, koska et koskaan ole ottanut täyttä vastuuta omasta ja perheesi elämästä ilman penniäkään – myöhemmin senttiäkään – verorahoista saatavaa tukea, Möttö kirjoittaa

– Kahdesta työstä maksoin kohtuutonta veroa, koska olin ”hyvätuloinen”. Siis riistäjä sinun sanavarastossasi. Riistäjä, joka päivisin ajoi busseja ja öisin pesi niitä. Riistäjä, jolle sinä ja porukkasi ette voineet hyväksyä perheverotusta, joka olisi edes hieman helpottanut kohtuutonta taakkaani, hän jatkaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Möttö huomauttaa myös, että kahden työn tekemisestä johtunut ”hyvätuloisuus” johti siihen, että ”mitään tulonsiirtoja lapsilisiä lukuun ottamatta ei tullut ja kaikesta maksettiin aina kalleimman mukaan”.

Pekka Möttö nousi sittemmin menestysyrittäjäksi eräänä Onnibusin perustajista ja samalla yhdeksi Vantaan parhaista veronmaksajista.

– Tässä tilanteessa olen tyytyväisenä edelleen: Maksan veroa vuodessa enemmän kuin nuoren aikuisuuden vuosinani kahdesta työstäni yhteensä maksoin. Tämä on ok ja minulle henkilökohtaisesti ylpeyden aihe.

Yrittäjä toteaa menestyneensä ottamalla todella suuria henkilökohtaisia riskejä ja sanoo hyväksyvänsä sen, että SDP:n Harakka ja hänen ”hännystelijänsä” rokottavat raskaimman mukaan myös mahdollisesta tulevasta menestyksestä.

– Timo, minä en halua antaa yhtään lisää siinä vaiheessa kun sinä ja aatetoverisi olette minusta kohtuuttoman osuuden imeneet. Katson tehneeni osuuteni kuoleman koittaessa ja katson myös oikeudekseni päättää, mitä elämätyölleni (josta olet jo tovereinesi leijonansosan saanut) tapahtuu, Möttö vetoaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mielestään hänen lapsensa eivät ole ”suurituloisia vapaamatkustajia”.

– Yrittäjäriskin ottamisen motivaatio on ollut henkilökohtainen toimeentulo, mutta mitä suurimmassa määrin myös lasten tuleva tilanne. Tätä ajatusmallia vasten mielelläni hyväksyn sen, että henkilökohtainen verotukseni on ollut kaiken jälkeen kohtuuton. Se, että minä poikkeuksellisena menestyjänä olen maksanut poikkeuksellista veroa, mahdollistaa sen, että monet muut vähemmän onnekkaat yrittäjät eivät onnistu. Näin tämä systeemi pyörii.

– Sitä en Timo hyväksy, että vielä kuolemani jälkeenkin aiot hännystelijöinesi haaskalle. Kun olet minusta viimeisetkin veret imenyt, niin tyydy hyvä mies siihen. Iske kakaroiden kimppuun sitten, jos joku heistä tekee poikkeuksellisen paljon töitä tai ottaa poikkeuksellisia riskejä ja menestyy niissä.

Mainos