Youtubelle käsky poistaa muslimivastainen video

Yotuben on amerikkalaisen tuomioistuimen keskiviikkoisella päätöksellä poistettava muslimivastainen Innocence of muslims -video palvelimeltaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asiasta kertoo muun muassa ruotsalainen Dagens Nyheter.

Filmi on 14 minuutin mittainen ja se on herättänyt hyvin voimakkaita tunteita, koska siinä profeetta Muhammedia kuvataan usealla, vähemmän mairittelevalla tavalla.

Video ladattiin Youtubeen vuoden 2012 heinäkuun alussa. Se herätti kohta lataamisen jälkeen vastalauseita. Muun muassa Libyan Benghazissa hyökättiin videoa vastaan järjestetyn mielenosoituksen yhteydessä Yhdysvaltain lähetystöön. Hyökkäyksessä kuoli suurlähettiläs Christopher Stevens.

Näyttelijä Cindy Lee Garcia puolestaan on vaatinut kyseisen videon poistamista tekijänoikeudellisista syistä. Hänen mukaansa video sisältää viiden sekunnin pätkän Desert warrior -elokuvasta, johon hän oman ilmoituksensa mukaan omistaa osin oikeudet.

Kalifornialainen tuomioistuin antoi keskiviikkoisessa päätöksessään Youtubelle 24 aikaa poistaa videon muun muassa siksi, että Garcialla on siihen oikeudet. Googlen – joka Youtuben omistaa – arvellaan valittavan tuomiosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)