Koska ylioppilaskirjoitusten pohjalta tehdään aiempaa enemmän valintoja korkeakouluihin, ne pitää lopettaa. Yo-kirjoitukset ovat jäänne ja ne ohjaavat liiaksi lukion pedagogiikkaa. Näin heitteli ministeri Petri Honkonen (kesk.) tekemiään johtopäätöksiään siihen, että nuorten mielenterveyden heikkeneminen vaatii tekoja.
On vaikea ymmärtää, miksi ministeritasolta pudotellaan tällaisia avauksia, jotka enemmänkin lisäävät nuorten huolia ja epätietoisuutta tulevaisuudesta. Tällaisia johtopäätöksiä ei tue myöskään mikään tutkimustieto. Lukiolaisten liitto ennättikin tyrmäämään ehdotuksen heti tuoreeltaan: Lukio on opiskelijalle maksuton, kun taas yo-kirjoitusten poistaminen suosisi heitä, joilla on varaa maksullisiin pääsykoevalmennuskursseihin.
Yo-kirjoitukset ovat yhdenvertainen tapa mitata lukiossa opittua ja siksi niitä voidaan hyvin hyödyntää opiskelijoita jatko-opintoihin valittaessa. Perusopetuksessa on paljon arvosteltu juurikin arvioinnin yhdenvertaisuutta, koska se perustuu opettajien antamiin arvosanoihin, jotka tutkimusten mukaan saattavat kertoa hyvin erilaisesta osaamisen tasosta.
Kilpailu korkeakoulupaikoista on ollut ja tulee jatkossakin olemaan stressaavaa, mutta uudistetun opiskelijavalinnan seurauksena valitut ovat entistä nuorempia ja nuoret pystyvät hakemaan samaan aikaan useampaan hakukohteeseen. Lisäksi pääsykokeita käytetään edelleen ja avoimen väylää kehitetään koko ajan. Siksi lukion alkaessa ei todellakaan tarvitse tietää, mitä haluaa opiskella lukion jälkeen, mikä olisi hyvä julkisuudessa ja vanhempainilloissa useaan kertaan todeta. Se jo pienentäisi nuorten paineita ja pahoinvointia.
Todistusvalinta on toki kasvattanut paineita lukio-opiskeluun. Se yhdessä rajattoman uusimisoikeuden kanssa on lisännyt osallistumista yo-kokeisiin. Vuodesta 2018 vuoteen 2021 ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautumismäärä nousi 18,5 prosenttia. Kokeiden valvominen ja korjaaminen on puolestaan lisännyt opettajien työkuormaa. Ensikertalaiskiintiö vaikuttaa siten, ettei vähemmän mieluista paikkaa enää oteta vastaan, vaan energia suunnataan yo-kokeiden uusimiseen. Kuitenkin pääsykoe tai avoin väylä voisi usein olla järkevämpi vaihtoehto, joten ohjaamispalveluihin kannattaisi panostaa, jotta nuori saisi tukea harkitessaan eri vaihtoehtoja.
Opiskelijavalinnassa on toki myös kehitettävää erityisesti yliopistojen pisteytysmallin osalta. Tähän yliopistot ovat onneksi tarttuneet ja tuloksia nähdään parin vuoden kuluttua. Joka vuosi opiskelijavalintaa ei voi muuttaa jo opiskelijoiden oikeusturvankin vuoksi.
Todistusvalinta myös korostaa niitä aineita, joita yo-kirjoituksissa suoritetaan. Lukiolaisten motivaatio muiden aineiden opiskeluun voi vähentyä, mikä on omiaan heikentämään yleissivistävyyttä. Erityisesti kannan huolta taito- ja taideaineiden opiskelusta, sillä musiikki, liikunta, kuvataide ym. olisivat omiaan kehittämään lukiolaisille tärkeitä taitoja, kuten luovuutta ja yhdessä tekemistä. Ne myös tukevat hyvinvointia ja mielenterveyttä. Esimerkiksi musiikilla on tutkimusten mukaan monia myönteisiä vaikutuksia aivoihin, oppimiseen ja jopa äidinkielen taitoihin.
Jos viidestä kirjoitettavasta kokeesta yhden voisi korvata lukiodiplomilla, saisivat myös taito- ja taideaineet niille kuuluvan arvon lukio-opinnoissa. Asiaa on selvitetty, lausunnot ovat olleet myönteisiä, mutta eteneminen on ollut valitettavan hidasta. Lukiodiplomin hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa edellyttää diplomin arvioinnin kehittämistä valtakunnallisesti vertailukelpoiseksi.
Kun ensi vaalikaudelle mennään, lukion perustehtävään ei kannata tehdä radikaaleja uudistuksia, vaan keskittyä toimeenpanemaan viime kauden uudistukset – kuten erityisopetus, kansainvälistyminen – kunnolla. Lukiolaisten hyvinvointia on tuettava ja tukiopetus kirjattava lakiin.
Oppivelvollisuushuumassa hallitukselta unohtui, että oppimiseen tarvitaan tukea jo perusopetuksessa. Kolmiportaisen tuen uudistaminen jäi tältä hallitukselta tekemättä, vaikka se olisi ollut kenties kiireisiin kuntoon laitettava asia. Opettajat ovat tuoneet esiin, että suurin kuormitustekijä lukiossa on nimittäin puutteelliset opiskeluvalmiudet.