Ympäristörikokset tuottoisia mafialle – 17 miljardia vuodessa

Italian mafiajärjestöt ovat yhä tiukemmin kiinni jätebisneksessä ja ympäristörikosten määrä on yhä kasvussa.

Italian johtavan ympäristöjärjestön Legambienten viranomaistietoihin perustaman tuoreen Ecomafie 2013, Nomi e numeri dell’illegalità ambientale –raportin mukaan mafiajärjestöjen vuosittainen voitto ympäristörikoksista on 16,7 miljardia euroa.

Viime vuonna Italiassa tuli tietoon 93 vakavampaa ympäristörikosta päivässä eli yhteensä 34 120 rikosta. Näistä lähes puolet tehtiin maan neljän suuren mafiajärjestön kotiseudulla Sisiliassa (Cosa Nostra), Campaniassa (camorra), Calabriassa (’ndrangheta) ja Apuliassa (Sacra Corona Unita).

Raportin mukaan ympäristörikoksiin syyllistyneiden mafiaperheiden ja –klaanien määrä on kasvussa. Viime vuonna jossakin muodossa ympäristörikosten kanssa oli tekemisissä 302 mafiaperhettä, edellisvuonna 296.

Raportista ilmenee muun muassa, että luvaton rakentaminen on rikollisjärjestöille kelpo bisnes.

Luvattoman eli laittoman rakentamisen osuus kaikesta Italian rakentamisesta on noussut vuoden 2006 yhdeksästä prosentista arviolta 16,9 prosenttiin tänä vuonna. Samalla aikavälillä laillisten rakennuskohteiden määrä on pudonnut 305 000;sta 122.000:een kohteeseen.

Mafian soluttautuminen muun muassa jätehuoltoon jatkuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tätä kautta mafiajärjestöt soluttautuvat myös paikallishallintoon ja -politiikkaan. Viime vuonna 25 kunnan valtuustot hajotettiin mafiayhteistyön takia ja kunnat otettiin sisäministeriön erityishallintoon.

– Järjestäytyneen rikollisuuden liiketoiminta ei tunne lamaa. Päinvastoin se kasvattaa sitä yhä uusille aloille. Kaukokatseisuuden sekä poliitikkojen, yrittäjien, instituutioiden ja kansalaisten välinpitämättömyyden ansiosta mafiajärjestöt ovat onnistuneet soluttautumaan kaikkialle yhteiskunnassa globaalista ja totaalisesti, sanoo järjestäytyneeseen rikollisuuteen perehtynyt toimittaja ja tv-tuottaja Carlo Lucarelli raportin esipuheessa.

Mainos