Venezuelan väliaikainen presidentti Delcy Rodríguez. / AFP / LEHTIKUVA / JUAN BARRETO

Yllätystulos Venezuelassa: Kansa hyväksyy USA:n operaation

Maan talousromahduksesta syytetty ex-presidentti oli äärimmäisen epäsuosittu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat suoritti tammikuun alussa onnistuneen ilmaoperaation Venezuelaan ja nappasi erikoisjoukoilla presidentti Nicolas Maduron vaimoineen. Hänet kuljetettiin ensin laivaston alukselle ja sitten tuomioistuimen eteen New Yorkiin.

Tuoreen kyselyn perusteella venezuelalaiset eivät juurikaan kaipaa entistä sosialistipresidenttiä.

Economist-lehden teettämän kyselyn perusteella maan asukkaat uskovat Donald Trumpin tarjonneen heille paremman tulevaisuuden. Vastaajista yli 50 prosenttia kertoi tukevansa Yhdysvaltain suorittamaa operaatiota Maduron kiinniottamiseksi.

Vastustajia oli vain yli kymmenen prosenttia. Monet kertoivat mielipiteensä muuttuneen myönteisemmäksi Yhdysvaltoja kohtaan.

Tulokset osoittavat, ettei vilpillisillä vaaleilla valitulla Madurolla ollut juurikaan suosiota hänen itsevaltaisen hallintonsa ja maan talousvaikeuksien johdosta. Maan talous supistui 70 prosentilla Maduron valtakauden aikana.

Yli kaksi kolmasosaa vastaajista uskoo Venezuelan poliittisen tilanteen ja oman taloutensa menevän parempaan suuntaan seuraavien 12 kuukauden aikana.

Vastaajista yli 50 prosentilla oli myönteinen kuva oppositiojohtaja María Corina Machadosta. Maan johtoon noussutta entistä varapresidentti Delcy Rodriguezia sanoi tukevansa vain vajaat 15 prosenttia.

Kyselyyn vastasi mobiilisovelluksen kautta 600 venezuelalaista 9.–13. tammikuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)