Yllätystieto kiistakysymyksestä: Poliisityöttömyys on lähes nollassa

Eduskunnalle tuotu lakiesitys satamien turvatoimista muuttui perjantaina keskusteluksi poliisien lukumäärästä.

Sosialidemokraatit toivat aiheen lyhyeen perjantaikeskusteluun eduskunnassa monen kansanedustajansa voimin. Kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Kari Tolvanen sai puheenvuoron sen jälkeen, kun muun muassa Sdp:n Eero Heinäluoma oli valitellut poliisien määrän menevän ”alle vesirajan” eli 7200:n.

Kari Tolvasen mukaan ”poliisien määrästä ja yleensä turvallisuusviranomaisten määrästä pitää keskustella, ja kannamme kaikki sen huolen”. Hän huomautti sisäministeri Paula Risikon (kok.) tehneen loistavaa työtä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hän järjesti määrärahat näille 200 poliisille, jotka olivat vaarassa jäädä työttömiksi, ja hän unohti tuossa sanoa, että hän itse asiassa tänä vuonnakin on hoitanut sen, että kun poliisiammattikorkeakoulusta on valmistunut poliiseja, heidät kaikki on nyt työllistetty — eli poliisityöttömyys on lähes nollassa, Kari Tolvanen sanoi.

Hän jatkoi muistuttamalla, että asiasta ”me kaikki” olemme vastuussa.

– Poliisikoulutus kestää nykyisin yli kolme vuotta, enkä halua mitään kiviä heitellä, mutta päätökset poliisien määrästä olisi pitänyt tehdä yli kolme vuotta sitten ja edellisen hallituksen aikana, Tolvanen huomautti.

Hän toivoi nykyisen hallituksen tekevän viisaita päätöksiä, jotta seuraavan kolmen vuoden kuluttua meillä on riittävä määrä poliiseja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tässä on ollut parlamentaarinen työryhmä, johon edustaja (Sdp:n Mika) Karikin on varapuheenjohtajana osallistunut ja minä puheenjohtajana, ja siinähän me peräänkuulutimme tämmöistä pitkäjänteisyyttä tässä poliisien määrässä. Toivon, että nyt saataisiin semmoinen pitkäjänteisyys, että se määrä olisi tyydyttävällä tasolla.

Kari Tolvanen huomautti lopuksi laskennallisesta asiasta. Kun tällä hetkellä sanotaan Suomessa olevan 7 200 poliisia, mutta siitä puuttuvat uuden tilastoinnin myötä suojelupoliisin noin 300 poliisia.

– Tilanne on huonontunut mutta ei ole ihan niin synkkä kuin mitä tilastot osoittavat, Tolvanen summasi.

Mainos