Yliopistojen yhteistyöllä rakennemuutosten kimppuun

Yliopistojen perinteisen koulutuksen rinnalle on tulossa uusia yhteistyömalleja.

Aalto-yliopiston vararehtorin Eero Elorannan mukaan yliopistojen perinteisen koulutuksen rinnalle on tulossa innovatiivisia yhteistyömalleja yritysten, yliopistojen ja opiskelijoiden yhdistämiseksi.

– Esimerkiksi kursseihin on tarkoitus integroida projekteja, joissa olisi mukana usean yliopiston opiskelijoita ratkomassa eri yritysten haasteita, Eloranta kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänet valittiin maanantaina Tekniikan alan yhteistyöyliopiston FITechin eli Finnish Institute of Technologyn johtokunnann puheenjohtajaksi. Johtokuntaan kuuluvat yliopiston perustajajäsenten edustajat seitsemästä tekniikan alan yliopistosta sekä Teknologiateollisuus ry:stä ja Tekniikan akateemiset ry:stä.

Yhteistyöyliopiston tarkoitus on saada lisää tekniikan alan korkeakoulutettuja osaajia Lounais-Suomeen. Tavoitteena on, että hankkeen loppuvaiheessa 400–450 diplomi-insinööriä sijoittuisi vuosittain alueelle.

Elorannan mukaan FITechin lähiajan tärkein tehtävä on Lounais-Suomeen tarvittavien huippuosaajien koulutuksen varmistaminen, mutta tulevaisuudessa on tärkeää löytää ratkaisuja myös muihin kansallisiin haasteisiin, kuten tietotekniikan erityisosaajien vajeeseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Valtioneuvoston vuoden 2018 budjettiesityksessä on resursointiesitys FITech Turku -hankkeen lisäksi myös muihin kohteisiin, hän lisää.

Yhteistyöyliopiston ensimmäiselle innovaatioyhteisölle, FITech Turku -hankkeelle, nimitettiin maanantaina myös erillinen johtoryhmä, joka koostuu elinkeinoelämän, Lounais-Suomen alueen ja perustajayliopistojen edustajista. Johtoryhmän puheenjohtajaksi nimitettiin Elomatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Manner.

– Osaajia tarvitaan useille teollisuuden ja muun liiketoiminnan aloille sekä suuriin että erityisesti myös pienempiin yrityksiin. Positiivisen rakennemuutoksen ratkaisu kestävällä ja innovaatioita ruokkivalla tavalla on myös kansallisen kilpailukyvyn elinehto, Manner toteaa.

Mainos