Korona- ja influenssatesti, jossa näkyy kesken etätyöpäivää tehty positiivinen koronatestitulos, Helsingissä 5. tammikuuta 2023., LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Ylilääkäri murtaa IS:ssä myytin pitkästä koronasta

Täsmälääkkeen sijaan long covid -oireita on hoidettu onnistuneesti kuntouttavalla toiminnalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Husin ylilääkäri Helena Liira kertoo Ilta-Sanomille, että myytti siitä ettei pitkästä koronasta eli long covidista voisi parantua ei pidä paikkaansa. Tämä on selvinnyt Husissa parhaillaan käynnissä olevassa hankkeessa, jossa selvitetään pitkittyneen koronan syitä ja hoitokeinoja.

Liira korostaa, että long covid on parannettavissa myös ilman lääketieteellistä apua. Moni paraneekin aivan itsestään. Apua paranemiseen saadaan kuitenkin usein kuntouttavasta toiminnasta, kuten erilaisista nettiterapioista ja asteittain lisättävästä liikunnasta.

– Kaikki voivat parantua. Jopa vaikeimmista oireista on mahdollista päästä eroon. Harvalla on oireita puolen vuoden kohdalla ja vielä harvemmalla vuoden kohdalla. On todella harvinaista, että oireet kestävät yli kaksi vuotta, Liira korostaa.

Siihen kuinka pitkään paraneminen kestää vaikuttaa Liiran mukaan usein eniten potilaan alkutilanne; mitä heikommasta tilanteesta lähdetään, sitä pidempään toipuminen yleensä vie.

Pitkittyneen koronan oireista yleisin on uupumus, mutta yleisiä oireita ovat myös esimerkiksi aivosumu, rintatuntemukset, hengenahdistus ja kipu- sekä vatsaoireet. Vielä vuonna 2022 long covid -diagnoosin sai yli 26 000 ihmistä. Tämän jälkeen tapausmäärät ovat pudonneet nopeasti – tänä vuonna tauti on todettu enää noin tuhannella henkilöllä.

Liira kehottaa kaikkia long covid -oireista pitkään kärsineitä hakeutumaan asiaan perehtyneen lääkärin hoidettavaksi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)