Verkkouutiset

Rokotusasema Helsingin Jätkäsaaressa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ylilääkäri HS:lle: Rokotus­velvoitetta ei voi enää perustella potilaiden suojelemisella

Väliaikaisen lakimuutoksen tarkoituksena on ollut suojata asiakkaita ja potilaita tartunnoilta.

Hoitohenkilöstön korona­rokotus­velvoitetta ei voida enää perustella yksinomaan potilaiden suojelemisella, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek Helsingin Sanomille.

Väliaikaisen lakimuutoksen tarkoituksena on ollut suojata asiakkaita ja potilaita tartunnoilta, mutta Nohynekin mukaan rokotteiden tarjoama suoja koronaviruksen omikronmuunnosta vastaan on vain “kohtalainen ja lyhytaikainen”.

– Pelkästään sillä ei tätä voi perustella, Nohynek sanoo.

Kolme rokotusannosta antaa kuitenkin rokotetulle itselleen erinomaisen suojan vakavaa koronatautia vastaan. Hoitajien rokotuksilla voidaan siis Nohynekin mukaan ehkäistä esimerkiksi työntekijöiden sairauspoissaoloja.

– Siitä näkökulmasta on ihan järkevää ajatella, että hoitajat ovat rokotettuja, Nohynek sanoo.

Väliaikainen lakimuutos, jonka myötä riskiryhmien kanssa lähikontaktissa olevien sosiaali- ja terveyden­huollon työntekijöiden tulee olla suojattuja koronavirusta vastaan, astuu voimaan huomenna tiistaina.

Uusimmat
MAINOS