Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) johtajaylilääkärin Juhani Sandin mukaan ennätyslukemat näkyvät perussairaanhoidossa ja erikoissairaanhoidossa.
– Tartuntoja on ihan liikaa, Sand sanoo Aamulehdelle.
Taysissa on koronapotilaita tällä hetkellä noin 30. Koronapotilaista tehohoidossa on noin kahdeksan. Taysissa ja Sydänsairaalassa tehohoitopaikkoja on yhteensä 32. Tehohoito sitoo paljon henkilökuntaa, sillä yhden tehohoitopotilaan vierellä on koko ajan kiinni yksi hoitaja. Lisäksi tehohoito vaatii erityisosaamista.
– Kun paikoista kahdeksan on covid-potilaita, se on paljon, Sand sanoo.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi sunnuntaina Ylen pääministerin haastattelutunnilla uskovansa, että ravintolarajoituksilla saadaan muutos koronatilanteeseen. Hallitus kokoontuu tiistaina neuvottelemaan toimista.
– Jos sieltä ei tule valtakunnallista koronapassin hyllyttämistä, niin täytyy sitten tehdä alueellisesti, Sand toteaa.
Hänen mukaansa pohdinnan alla on nyt, että yleisötapahtumiin ja tiettyihin tiloihin ei pääsisi enää koronapassillakaan.
– Joko hyvin voimakkaasti rajoitamme osallistujamääriä tai sitten suljetaan kokonaan tiloja, Sand sanoo Aamulehdessä.