Verkkouutiset

Poliisilta varoitus kannabiksesta: Veisi tutkinnan työkalut

Huumetutkinnoissa paljastuu lähes aina kymmeniä muita rikoksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rikosylikomisario, Sisä-Suomen poliisilaitoksen keskitetyn tutkinnan johtaja Jari Kinnunen arvioi, että kannabiksen käytön rangaistavuuden poistoon liittyisi poliisin toiminnan kannalta lukuisia ongelmia.

Jari Kinnunen oli toisena tutkinnanjohtajana Don Cesar -operaatiossa, jossa paljastettiin Suomen suurin kokaiinivyyhti. Kinnunen sanoo Verkkouutisten haastattelussa, että rangaistavuuden poistossa ei ole kyse vain yksittäisestä suppeasta kysymyksestä, vaan rikollisuuden tutkimisesta kaikilla poliisin toiminnanaloilla.

– Tämä liittyy laajempaan kokonaisuuteen. Jos lainsäätäjä päättää, että kannabiksen käytön rangaistavuus päättyy, niin sitten se päättyy, eikä poliisi siihen puutu. Mutta sen vaikutukset olisivat laajat, koska meillä jäisi silloin hyvin paljon työkaluja pois käytöstä, Jari Kinnunen kertoo Verkkouutisille.

Hänen mukaansa keskustelusta unohtuu, että Suomessa on jo nyt rajoitettu vain kannabiksen käyttörikosten perusteella esimerkiksi kotietsintöjä.

– Poliisin tutkimat käyttörikokset liittyvät lähes poikkeuksetta johonkin isompaan kokonaisuuteen, jonka takaa löytyy lähestulkoon aina joitain muita, jopa kymmeniä rikoksia. Omaisuusrikosta, kiristystä, rahanpesua, väkivaltaa, jotka kaikki jäisivät selvittämättä ja piilorikollisuudeksi, Kinnunen toteaa.

– Kotietsinnöissä paljastamme viikoittain anastettua omaisuutta, muuta huumausainetta ja velkalistoja, jotka osoittavat, että kauppaa on tehty paljon. Ja laittomia aseita, jotka yleistyvät muutenkin kovaa vauhtia.

”Kannabiksen osuus täysin olematon”

Nyt vireillä olevassa kansalaisaloitteessa esitetään, että jatkossa kannabiksen hallussapidosta ei rangaistaisi, mikäli sitä on hallussa enimmilllään 25 grammaa. Esimerkiksi Hollannissa raja on viisi grammaa.

Kinnusen mukaan hallussapitoraja ei kuitenkaan ratkaisisi ongelmia, vaan saattaisi jopa pahentaa niitä.

– Tämän rajan asettaminen esimerkiksi Hollannissa on johtanut siihen, että ihmiset voivat kantaa grammaa kannabista mukanaan, ja kotona huumeita olla vaikka kilo. Eihän se muu rikollisuus häviä sillä, että käytön rangaistavuus poistetaan. Ei se ole hävinnyt Hollannistakaan. Siellä maahan tuodaan tuhansia ja kymmeniätuhansia kiloja huumeita, koska kannabiksen kasvattamista on edelleen rajoitettu. Sitten huumeet tulevat markkinoille jostain muualta.

Yksi kannabiksen käytön rangaistavuuden suurimpia puoltavia perusteluita on ollut, että käyttörangaistuksen tutkiminen vapauttaisi poliisin resursseja vahvempien aineiden tutkintaan sekä ehkäisevään työhön.

Kinnunen tyrmää väitteen ”täysin kestämättömänä”.

– Ei meillä ole tälläkään hetkellä erikseen varaa lähteä kannabiksen käyttöä tuolla kadulla jahtaamaan. Ainoat tapaukset ovat lähtökohtaisesti niitä, joissa koko kerrostalo painostaa poliisia esimerkiksi kerrostaloissa aloittamaan tutkinnan, koska koko talossa haisee kannabis.

– Sillä ei ole mitään merkitystä siinä valvontakokonaisuudessa, jota poliisilla tehdään. Pelkästään kannabiksen osuus resursseista on täysin olematon.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) totesi keskiviikkona, että kaikkien laittomien päihteiden käytön ja pienten määrien hallussapidon rangaistavuudesta tulisi luopua.

Jari Kinnusen mukaan lausunto kaipaisi ehdottomasti selvennystä.

– Ehdotushan tarkoittaisi silloin sitä, että hän (Maria Ohisalo) vapauttaisi esimerkiksi fentanyylit, joiden käyttöannos on yksi sadasosa tai tuhannesosa milligrammasta. Miten hän ajattelee toteuttaa tämän asian oikein?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)