Valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtaja ja ylikomisario Jussi Huhtela kertoo viestipalvelu X:ssä, että poliisin tehtävistä yhä useampi sijoittuu pääradan varteen Vantaan, Keravan ja Järvenpään välillä. Tammi-helmikuun aikana pääradalla toteutettiin Huhtelan mukaan noin 300 hälytystehtävää enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.
– Huomionarvoista on, että laitoskohtainen tehtävämäärä pysyy joka vuosi plus-miinus-nollassa, Huhtela kirjoittaa.
Huhtalan mukaan kasvu selittyy voimakkaalla kaupungistumisilmiöllä. Hänen mukaansa resursseja on pako olla siellä missä tehtävät ovat. Samaan aikaan on kyettävä pitämään yllä kelvollista hälytysvastetta myös maaseudulla ja pienemmillä kylillä.
– Tehtävämäärän kasvusta näyttää jopa puolet liittyvän yksilön suojaan kohdistuviin pelastus- ja tarkistustehtäviin sekä itsemurhan yritykseen tai sen uhkaan. Tältä näyttää järjestyspoliisin partioauton ikkuna yhteiskuntaan tänä päivänä, Huhtela kertoo.
3/ Sellainenkin havainto että tehtävämäärän kasvusta näyttää jopa puolet liittyvän yksilön suojaan kohdistuviin pelastus-ja tarkistustehtäviin, sekä itsemurhan yritykseen tai sen uhkaan. Tältä näyttää järjestyspoliisin partioauton ikkuna yhteiskuntaan tänä päivänä.
— Jussi Huhtela (@HuhtelaJussi) March 31, 2024





