Yli 30000 työntekijää lakkoon keskiviikkona vuorokaudeksi

Lakoilla vastustetaan irtisanomisen helpottamista pienissä yrityksissä.

Teollisuuslitto, ammattiliitot Pro ja PAM, Sähköliitto ja elintarviketyöläisten liitto ryhtyvät keskiviikkona vuorokauden kestäviin lakkoihin. Lakoilla vastustetaan hallituksen esittämää lakia henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta alle 20 työntekijän yrityksissä.

Elinkeinoelämän keskusliiton entisen työmarkkinajohtaja Lasse Laatusen mukaan noin 30 000 työntekijän lakot osuvat suuriin yrityksiin ja niistä aiheutuvat ”vahingot ovat huomattavat”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On oletettavaa, etteivät lakot jää keskiviikon vuorokauden lakkoihin. Jos hallitus ei peräänny, työtaistelutoimet laajenevat ja pitkittyvät. Se on ay-liikkeen toimintalogiikka ollut aina, Laatunen arvioi Iltalehden Näkökulma-kirjoituksessaan.

Hänen mukaansa irtisanomislaki johtaisi oikeuskäytännössä lopulta siihen, että pienissä yrityksissä irtisanomiskynnys pysyy ennallaan ja suurissa kiristyy. Laatusen mukaan ay-liikkeen neuvotteluhalua kannattaisi testata. Hän toivoo, että hallitus korvaisi työllistämiskynnyksen alentamiseen tähtäävän hankkeen muilla keinoilla. Laatunen tarjoaa vaihtoehdoksi esimerkiksi koeajan tai määräaikaisten työsopimuksien tarkastelua.

Hallituksen esityksen mukaan jatkossa alle 20 työntekijän yrityksissä työntekijän voisi irtisanoa vähemmästä työvelvoitteen laiminlyönnistä tai rikkomisesta tai epäasiallisesta käyttäytymisestä kuin nyt, jos se vaikeuttaisi työnantajan tai työyhteisön toimintaa tai horjuttaisi työnantajan ja työntekijän välistä luottamussuhdetta.

Lisäksi edellytettäisiin, että työsuhteen jatkamista ei voitaisi pitää työnantajan kannalta kohtuullisena. Työntekijälle pitäisi antaa varoituksella mahdollisuus korjata tilanne.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lasse Laatusen mukaan lain työllistämishyödyt ovat ekonomistien mielestä kyseenalaisia. Ekonomistikoneen kyselyn perusteella taloustieteiljät ovat kuitenkin sitä mieltä, että irtisanomisen helpottaminen lisäisi tuottavuutta. Puolet ekonomisteista oli myös sitä mieltä, että laki lisäisi työllisyyttä.

Liittojen ilmoittamat ylityö- ja vuoronvaihtokiellot sekä lakot näkyvät Ylen mukaan muun muassa joukkoliikenteessä, päiväkodeissa, kouluissa, terveydenhuollossa ja kaupoissa.

Pääkaupunkiseudulla joukkoliikenteen vuoroja voi esimerkiksi jäädä ajamatta, jos kuljettaja sairastuu, eikä varakuljettajaa saada. Kauppojen hyllyillä voi näkyä aukkoja ja päivähoidossa saatetaan kärsiä henkilökuntapulasta. JHL:n mukaan leikkaukset saattavat viivästyä sairaaloissa.

Mainos