Suomessa on tällä hetkellä yli 300 työtöntä lentäjää ja lisää koulutetaan koko ajan, toteaa Suomen Lentäjäliitto FPA. Työpaikkoja ei ole tarjolla kuin murto-osalle lähitulevaisuudessa.
– Nyt tarvitaan avointa keskustelua lentäjäkoulutuksen tavoitteista ja määristä tulevaisuudessa. Edullisesti kortistoon kouluttaminen ei ole järkevää, mutta koulutuksen hankkiminen kalliilla rahalla ei voi olla ainoa vaihtoehto, FPA toteaa.
Lentoyhtiö Flybe Finland ilmoitti äskettäin laskuttavansa 24 000 euroa uusilta lentäjiltä näiden ensimmäisestä, pakollisesta lentokoneen tyyppikoulutuksesta. Perinteisesti tyyppikurssin on katsottu kuuluvan työnantajan antamaan koulutukseen.
FPA:n mukaan toimenpiteellä Flybe Finland astuu yleiseurooppalaiseen halpalentoyhtiöiden toimintamalliin, jossa kokemattomien lentäjien työttömyyttä käytetään hyväksi.
– Yhtiölle summa ei ole suurikaan tulonlähde, mutta yksittäiselle lentäjälle saattaa aiheuttaa peruskoulutuksen kanssa jopa 150 000 euron velan. Työpaikka pitäisi saada pian koulutuksen jälkeen, koska kaikki koulutukset vanhenevat nopeasti, FPA sanoo tiedotteessaan.
Euroopassa lentoyhtiöt jopa vaativat lentäjien tekevän työtä yrittäjinä, jolloin normaalit työntekijäoikeudet jäävät pois. Koulutuksesta velkaantunut lentäjä on pakotettu tekemään mitä tahansa ammatissa, jossa työajat ja velvollisuudet vaihtelevat.
Lentäjien peruskoulutusta Suomessa antavat Suomen ilmailuopisto Porissa, Patria Pilot Training Malmilla sekä Salpauslento Malmilla. Näistä vain Suomen Ilmailuopisto nauttii valtion tukea ja myös lentokoulutuksen hinta on huomattavan pieni verrattuna markkinoiden muihin koulutusorganisaatioihin.
Valtion tukeman koulutuksen hinta on noin 10 000 euroa, kun muiden kurssittajien hinta on yli 100 000 euroa.
Markkinaehtoisiin lentokouluihin on omat vaatimuksensa. Salpauslento tekee yhteistyötä Flybe Finlandin kanssa niin kutsutulla ab initio -valinnalla, joka tarkoittaa jonopaikkaa Flybe Finlandille. Koulutuksen kustannukset kuitenkin jäävät oppilaan hoidettavaksi.
Konetyyppi- ja yhtiökohtaisia koulutuspaketteja myy Finnair Flight Academy yhtiöiden määritelmien mukaisesti. Näitä kursseja voi ostaa myös muilta eurooppalaisilta koulutusorganisaatioilta. Lentokoneen tyyppikurssien hinnat vaihtelevat kysynnän mukaan.