Yli 138 000 kotitaloutta sai maaliskuussa perustoimeentulotukea

Kelan maksamaa perustoimeentulotukea sai maaliskuussa 138 300 kotitaloutta. Helmikuussa tukea saavien kotitalouksien määrä oli 122 000.

Kelan maksaman perustoimeentulotuen saajia oli maaliskuussa 2017 enemmän kuin kuntien maksaman toimeentulotuen saajia maaliskuussa 2015. Maaliskuussa 2015 kunnat maksoivat toimeentulotukea 135 800 kotitaloudelle.

Vasta loppukevään tilastot näyttävät, paljonko perustoimeentulotuen saajien määrä on kasvanut sen jälkeen, kun tuki siirtyi Kelan hoidettavaksi.

Toimeentulotukea saavista kotitalouksista 74 prosenttia oli yhden hengen kotitalouksia. Lapsiperheiden osuus oli 21 prosenttia. Yhteensä perustoimeentulotukea sai 211 900 henkilöä eli 3,9 prosenttia väestöstä.

Maaliskuussa keskimääräinen kotitaloudelle maksettu tuki oli 471 euroa. Tyypillisin tuen määrä oli 100–199 euroa. Joka toisella kotitaloudella tuen määrä oli alle 400 euroa. Yli tuhat euron tukea maksettiin kahdekselle prosentille perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista.

Kelassa perustoimeentulotuen menot olivat maaliskuussa 62,4 miljoonaa euroa.

Perustoimeentulotuen menoista 42 prosenttia maksettiin Uudellemaalle. Uudellamaalla asui 36 prosenttia tukea saavista kotitalouksista.

Mainos