Yle poisti maanantaina vilkkaasti käytössä olleen kommentointimahdollisuuden tästä löytyvän Muumit auttavat pakolaisia ja mollaavat rasisteja -jutun perästä.
Jutussa kerrotaan Tove Janssonin muumien historiassaan vaeltaneen pakolaisina ja painivan ”samojen ongelmien kanssa kuin nykypakolaiset pakomatkoillaan”.
– Ei ole ruokaa, ei tiedä keneen luottaa, ja vaarallinen venematka hattivattien kanssa rinnastuu helposti nykyiseen Välimeren ylittämiseen.
– Muumit ovat suvaitsevaisia ja pitävät ovensa auki kaikille. Sen sijaan kaikki muumien kohtaamat eivät ole yhtä suvaitsevaisia, Ylen jutussa todetaan.
Vähemmän suvaitsevaisia ovat jutun mukaan esimerkiksi ”muukalaisvastainen muurahaisleijona” ja ravut. Niiden puheissa on haastatellun dosentti Sirke Happosen mukaan ”lähes kansallissosialistinen sävy”.
– Muumikirjat siis vaikuttavat sanovan, ettei suvaitsevaisen tarvitse suvaita rasistia. Rasistin silmät saa häikäistä tai rasisti saa kaivaa itsensä hiekkaan ja jäädä sinne, jutussa kirjoitetaan.
– Jopa muumit saattavat joitakuita karsastaa, mutta silti he pyrkivät tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Otettaisiinko muumeista mallia?
Ylen kulttuuriosastolla on myös juttuja otsikoltaan Vanha testamentti on yhtä pakolaiskuvausta, Somaliasta, rakkaudella, Jeesus, muumit ja Mooses ovat pakolaisia kaikki ja Mitä kiistelty vaatekappale burka kertoo?.