Ylen tekstisisältöjä puolustava Tieto on meidän-kansalaisaloite on kerännyt yli 50 000 kannatusilmoitusta, ja tulee siis etenemään eduskuntaan. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.
Kansalaisaloitteen taustalla on eduskunnassa käsittelyssä oleva Yle-lain muutos, jonka mukaan jatkossa julkaistujen sisältöjen pääpainon tulisi olla audio- ja videosisällöissä. Kirjoitetun tekstin puolestaan pitäisi pääsääntöisesti liittyä ääntä tai liikkuvaa kuvaa sisältävään julkaisuun.
Toteutuessaan lakiuudistus rajoittaisi kansalaisaloitteen tekijöiden mukaan sanan- ja lehdistönvapautta, suomenkielisen tekstijournalismin määrää, kansalaisten oikeutta yhdenvertaiseen tiedonsaantiin, sekä tiedon saavutettavuutta vähävaraisten ja lukuisten erityisryhmien näkökulmasta.
Kansalaisaloite ottaakin kantaa lakiehdotukseen vaatien, että Yleisradion tekstimuotoinen verkkouutisointi tulisi turvata nykyisessä laajuudessaan sananvapauden, demokratian ja yhdenvertaisen tiedonsaannin vuoksi.
Kansalaisaloitteen kannatus on lähtenyt erityiseen nousuun tällä viikolla. Taustalla on todennäköisesti Ylen uutisoima tieto siitä, että mediakonserni Sanoma on tehnyt EU-komissiolle kantelun, jonka ytimessä ovat Yle Areenan ja oppimisen sisällöt.