Uudenmaan Kokoomusnuoret ei pidä Erika Vikmanin kappaletta Ich Komme soveliaana edustajana Suomelle Euroviisuissa.
Järjestö muistuttaa kannanotossaan, että Uuden Musiikin Kilpailu on Ylen verorahoin tuottama ohjelma, jonka ideana on olla koko perheelle suunnattu formaatti.
– Kun verorahoilla tuotetaan koko perheelle suunnattua, maanlaajuista ohjelmaa on sen oltava myös lapsille soveltuvaa ja pysyä hyvän maun rajoissa. Uuden musiikin kilpailun järjestämisen lisäksi myös Suomen Euroviisuihin osallistuminen maksaa Ylelle vuosittain yli 100 000 euroa, Uudenmaan Kokoomusnuoret toteaa.
Nuorisojärjestö ilmoittaa olevansa erityisen huolissaan yhteiskunnan normalisoimasta ”seksillä ja seksuaalisuudella mässäilystä”.
– Vikmanin viisuesitys on tätä kaikessa komeudessaan. Vaikka Ich Kommella on spekuloitu olevan hyvä mahdollisuus jopa pärjätä Euroviisuissa, ei se saa tulla arvojemme edelle. Me suomalaiset arvostamme sivistystä ja on toivottavaa, että maatamme koko Euroopalle edustava artisti edustaisi myös suomalaista sivistystä sekä omaisi tietynlaista arvokkuutta, Uudenmaan Kokoomusnuoret toteaa.
– Arvokkuus puuttuu täysin Vikmanin esityksestä hänen tehdessään naisesta vain seksuaalisen objektin. Koko esitys on täynnä pelkästään ylenpalttista seksillä ja seksuaalisella vapautumisella mässäilyä, joka asettaa Euroviisuissa suomalaisen naisen seksuaalisen objektin asemaan. Tällainen tapa tuoda suomalainen nainen esiin maailman tunnetuimmassa laulukilpailussa ei ole millään tasolla sopivaa. Emme käsitä sitä, millä tavoin Erika Vikamin kappaleen sanoma mitenkään rikkoisi tabuja tai nostaisi esiin naisten asemaa positiivisessa mielessä, järjestö kirjoittaa.
Kannanoton mukaan nuoren lapsen ei pitäisi joutua kysymään vanhemmiltaan, mitä Suomen viisun sanat tarkoittavat.
– Juomalauluksikin tituleerattu Käärijän Cha Cha Cha kuumensi yleisön tunteita jo ennen viisuja omana vuonnaan, miten siis maamme voi suvaita tämän Vikmanin kappaleen Euroviisuihin soveliaaksi edustukseksi?
Uuden Musiikin Kilpailu ja Euroviisut ovat kannanoton mukaan ennen kaikkea koko kansan ja koko perheen juhlaa. Niiden kappaleita hyödynnetäänkin usein myös kouluissa ja päiväkodeissa. Euroviisutietoisuus kuuluu myös kansan yleissivistykseen, jolloin viisut ja niihin liittyvä huuma tulee vastaan oppilaitoksissa.
– Uuden Musiikin Kilpailu sekä Euroviisut ovat Ylelle yli miljoonan euron investointi. Tästä miljoonasta eurosta suurin osa on meidän jokaisen maksamia, pakollisia verorahoja. Jos verovaroin kustannetaan Uuden Musiikin Kilpailu, jonka voittaja edustaa Suomea myöskin Euroviisuissa, on ylen pidettävä huoli, että kilpailu on aidosti koko perheelle soveltuvaa katsottavaa sekä Euroviisuedustaja on sellainen, joka edustaa Suomea Euroopalle kunniallisesti, Uudenmaan Kokoomusnuoret toteaa.