Suomessa yleissitovuus koskee kaikkia työehtosopimuksessa määriteltyjä työehtoja, kun muissa EU-maissa se kattaa yleensä vain palkan ja työajan minimiehdot.
Yleissitovuus on yleisesti käytössä Suomen lisäksi vain viidessä EU-maassa, kuten Ranskassa ja Espanjassa. Valtaosassa EU-maista yleissitovuutta käytetään vain harvoin, eikä esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Britanniassa ole lainkaan yleissitovuuteen johtavaa juridista menettelyä, ilmenee EVA Analyysista Sidotut kädet – Näin yleissitovuudesta tuli työmarkkinoiden tärkein ongelma, jota varten kirjoittaja Marko Erola haastatteli useita asiantuntijoita.
Tästä huolimatta esimerkiksi Ruotsissa työehtosopimusten kattavuus on suuri, jättäen samalla tilaa yritysten toimintavapaudelle ja työntekijöiden liikkuvuudelle.
Analyysin mukaan työehtosopimusten yleissitovuus jäykistää työmarkkinoita ja työttömyys nousee korkeammaksi kuin työmarkkinoilla, joilla palkoista ja työehdoista sovitaan paikallisesti yritystasolla.
– Nykytaloudessa yleissitovat työehtosopimukset tukevatkin enemmän työttömyyden kuin tuottavuuden kasvua, analyysissä todetaan.
Analyysissa muistutetaan, että yleissitovuudesta säädettiin vuonna 1970 tavallisella lailla, jota voidaan muuttaa kuten muitakin lakeja. Voidaan jopa kysyä, onko yleissitovuus perustuslain vastaista, sillä se voi loukata oikeutta olla järjestäytymättä.
Sen sijaan esimerkiksi lailla vahvistettu minimipalkka ei olisi perustuslain vastainen. Suomi kuuluu Ruotsin kanssa kuuden EU-maan joukkoon, joissa minimipalkkaa ei ole säädetty.
EVA Analyysi: Sidotut kädet – Näin yleissitovuudesta tuli työmarkkinoiden tärkein ongelma (.pdf).