Eläkeyhtiö Ilmarisen ja Rakennusteollisuuden mukaan pääkaupunkiseudun asuntopulaa voitaisiin helpottaa hyödyntämällä tyhjiä liiketiloja asuntoina. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston mukaan idea ei ole toimiva.
Kaupunkisuunnitteluvirasto katsoo, että kasvukeskuksissa pitää olla tilaa ja paikkoja myös työn tekemiselle ja teollisuudelle.
– Kun kaupunki kasvaa, niin tarvitaan tilaa työn teolle, ei voida vain asua, sanoo Yle Uutisten haastattelema Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Siv Nordström.
– Itse arvioisin, että ei ehkä ne suuret nopeutukset tästä tule. Kyllä ne on nämä meidän suuret projektialueet, jotka nopeimmin auttaa tähän asuntopulaan, Nordström jatkaa.
Ilmarinen ja Rakennusteollisuus perustelevat kantaansa sillä, että liiketiloja on pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä tyhjillään jopa miljoona neliömetriä.
– Talouden piristyessä myös liiketilojen kysyntä taas vilkastuu, Nordström kertoo.
– Ja asuminen ja teollisuus eivät ymmärrettävistä syistä aina vain istu vierekkäin.
Viranomaisten mukaan tavoite byrokratian purkamiseksi on hyvä, mutta hankkeita koskevat selvitykset ja kaavoitus on tehtävä jatkossakin huolella.