Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan Lieksan kaupungin luottamuspaikkavalinnoista on syntynyt syrjintäolettama kansalaisuuden perusteella, kertoo Yle.
Vihreät ehdotti varavaltuutettuaan, Venäjän kansalaista Galina Paringia Lieksan kaupungin elinkeino- ja kehittämisyhtiön hallituksen jäseneksi. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan häntä esittänyt tähän luottamustehtävään. Vihreiden mukaan tätä ennen muista puolueista oli kysytty Paringilta tämän kansalaisuutta.
Vihreät teki Ylen mukaan asiasta oikaisuvaatimuksen Lieksan kaupungille ja ilmoituksen syrjinnästä yhdenvertaisuusvaltuutetulle.
Luottamuspaikkajaosta sopimassa ollut Lieksan kaupunginhallituksen jäsen Tarja Kärkkäinen (sd.) kertoo, että pyyntö vaihtaa ehdokasta ei ole poikkeuksellinen.
– Hallituksen jäsenet valitaan tarkkaan, jotta sinne saadaan sopivat henkilöt. Ennenkin on puolueita pyydetty vaihtamaan nimiä, Kärkkäinen kertoo Ylelle.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu kehottaa tekemään syrjintäepäilystä ilmoituksen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle.





