Yle: Valu epäonnistui, koko valmis rautatiesilta murskataan

Betonivalussa havaittu lujuusongelma johtaa lähes valmiin sillan hajottamiseen Kemijärvellä.

Kemijärven Kallaanvaarassa liki valmis rautatiesilta murskataan lujuusongelman vuoksi, uutisoi Yle. Siltaan kului noin 300 kuutiota betonimassaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Siltaa urakoi VR Track Oy. Yhtiön projekti-insinööri Mari Piiran mukaan ”tässä huomattiin jännittämisvaiheessa, että betoni ei ollut tarpeeksi lujaa. Jännitysankkurit alkoivat mennä sillan sisälle ja ankkurin suulla oli havaittavissa lohkeamista”. Hän toteaa Ylelle, että ”parempi, että vika havaittiin nyt, eikä vasta sitten, kun jokin onnettomuus on tapahtunut”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tieto lähes valmiin sillan purkamisesta ja murskaamisesta on puhuttanut paikallisia. ”Näinkö sitä veronmaksajien rahoja käytetään”, eräs ohikulkeva pohtii.

Liikennevirastosta todetaan, että he eivät maksa kahdesta sillasta vaan ovat tilanneet hyvän ja toimivan rautatiesillan, jonka toivovat olevan valmiina vuoden loppuun mennessä.

Mainos