Verkkouutiset

Ukrainalaissotilaita valmistelemassa tykistökranaatteja. AFP / LEHTIKUVA / ARIS MESSINIS

Yle: Tykistöammusten lisätuotanto toisi isoja muutoksia Nammon ruutitehtaalle

Kahden–kolmen vuoden sisällä voi olla tarve 80 uudelle työntekijälle.

Suomen aikomus lisätä tykistöammusten tuotantoa Ukrainan aseistamiseksi tarkoittaisi merkittäviä muutoksia ilmailu- ja puolustusalan yritys Nammon Vihtavuoren ruutitehtaalla Laukaassa, kertoo Yle.

Nammo Lapua valmistaa Suomessa tykistön kranaatteja ja tekee yhteistyötä Puolustusvoimien räjähdekeskuksen kanssa.

Nammo Lapuan toimitusjohtaja Raimo Helasmäen mukaan yritys lisäisi panostuotantoa ja palkkaisi noin 20 uutta työntekijää. Tällä hetkellä työntekijöitä on noin 200. Ammukset kulkisivat puolustusministeriön kautta Ukrainaan.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo Iltalehdelle, että Suomi tekee lähiviikkoina päätöksen tykistöammuksien tuotannon kasvattamisesta Ukrainan aseistamiseksi.

Helasmäen mukaan kapasiteetin kasvattamista on suunniteltu noin vuoden ajan, ja nyt miljoonien eurojen investointeihin kaivataan rahoitusta. Kapasiteettia tarvitaan lisää esimerkiksi nitroselluloosan ja ruudin valmistukseen. Jos yritys saa rahoituksen investoinneille, ne valmistuvat noin kahden–kolmen vuoden kuluttua.

Lisäksi Nammon nallitehtaan rakentamisurakka on alkanut Vihtavuoressa, ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2025 lopussa.

– Jos kaikki [investoinnit] lasketaan yhteen, hyvin äkkiä puhutaan 80 uudesta työntekijästä kahden–kolmen vuoden sisällä, Helasmäki sanoo Ylelle.

Uusimmat

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)