Yle: Tiedätkö miten isänäitisi söi? Se voi vaikuttaa sinun terveyteesi

Ruotsalais-brittiläinen tutkimus löysi yhteyden isoäitien syömisen ja pojantyttärien terveyden välillä, kertoo Yle.

Ruotsalais-brittiläinen tutkimus löysi yhteyden isoäitien syömisen ja pojantyttärien terveyden välillä, kertoo Yle.

Tutkijoiden tutkimuskohteena oli Itä-Norrbottenissa sijaitseva Överkalixin kylä, jonka asukkaat kärsivät ajoittaisesta nälästä 1800-luvulla. Välillä täysin eristyksissä olleessa kylässä ruoan määrä vaihteli rajusti vuodenajasta ja vuodesta riippuen. Se jätti jälkensä lastenlasten ja nimenomaan pojantyttärien terveyteen. Pojantyttärillä riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin oli jopa 21-kertainen muihin lastenlapsiin verrattuna.

Pojantyttärien sairastuvuuteen vaikutti tutkijoiden mukaan x-kromosomi, jonka lapset perivät äidiltään. Naisten kaksi x-kromosomia ja miesten yksi periytyvät eri tavalla. Sitä, että isoäidin ruokavaliolla oli vaikutusta vain pojantyttäriin, tutkijat selittivät tekijäin vaihdunnalla, joka vaikuttaa muun muassa siihen, että jokin ominaisuus ”hyppää” yhden sukupolven yli.

Tutkijoiden mukaan isoäitien ruokavaliossa merkittävä seikka pojantyttärien terveyden kannalta oli nimenomaan ruoan määrän suuri vaihtelu. Merkitystä ei niinkään ollut siitä, kuinka paljon isoäiti oli nähnyt nälkää.

Tutkimus julkaistiin tiedelehti BMC Geneticsissä ja siitä on kertonut myös Dagens Nyheter.

Mainos